Taivaansiniset matkustivat sunnuntai-iltana Jyväskylään Villikettujen vieraaksi. Neljän ottelun voittoputkessa matkalle lähtenyt Riveri himoitsi jo viidettä peräkkäistä voittoaan, mutta nuoret jyväskyläläiset onnistuivat lopussa painamaan ottelun tasoihin. Vierasjoukkueen molemmista maaleista vastasi Eetu Toikka. Tämän kierroksen tulosten jälkeen sarjatilanne on edelleen kutkuttava, kun FC Blackbird, KuKi ja Warkaus JK ovat kärjessä 25 pisteellään ja Riveri ja ToU vain kolme pistettä näistä 22 pisteessä.
Sunnuntaille Riveri sai vahvan kokoonpanon vieraskentälle. Viikko oli valmistauduttu hyvin tätä matsia varten ja joukkue oli hyvin latautunut otteluun, joka toimisi pitkälti vedenjakajana loppukautta ajatellen. Tappiolla kärkisijan tavoittelu olisi mennyt huomattavasti vaikeammaksi. Hyvästä valmistautumisesta huolimatta ottelun alku oli Riverille vaikea. Villiketut pyörittivät palloa hyvin ja Taivaansiniset päätyivät juoksemaan enemmän perässä. Myöskään pallottoman pelaajan liike hyökkäyssuuntaan oli hieman hakusessa ja tämän vuoksi vierailijat joutuivat pelaamaan varsin paljon pitkällä pallolla. Pitkillä hyökkäyksillä jauhanut kettulauma ei kuitenkaan päässyt aivan huippupaikoille ottelun alussa, sillä Riverpuolustus oli tiivis kokonaisuus ja taisteli hyvin suurikokoisia vastustajia vastaan. Reilun vartin kohdalla vaarattoman olisessa tilanteessa Riverin Jaakko Nissilän juoksulinjat menivät ristiin vastustajan hyökkääjän kanssa ja hieman yllättäen tuomari veikin pallon 11 metriin. Pilkusta nähtiin ottelun avausmaali 17. peliminuutilla, kun Gentrit Kovaqi laittoi pallon maaliin. Riverin maalilla pelannut Antti Jäntti oli lähellä torjua rangaistuspotkun, mutta tällä kertaa venytys ei aivan riittänyt.
Takaiskun jälkeen vierasjoukkue ryhdisti pelaamistaan ja pääsi muutamaan kertaan hätyyttelemään kotijoukkueen maalia. Erikoistilanteista Riveri sai hyviä hässäköitä malain edustalle ja yhden tällaisen jälkitilanteesta Eetu Toikka pamautti pallon vajaasta paristakympistä maalivahdin käsien kautta yläkulmaan. Ilari Pääkkönen Villikettujen maalilla oli hienosti mukana Toikan laukauksessa, mutta ei aivan ehtinyt venyttää käsiään tarpeeksi pitkälle. Hieno laukaus Toikalta 24. peliminuutilla! Tasoitusmaalin jälkeen ottelu tasaantui hieman. Villiketut pyörittivät edelleen pitkän kaavan mukaan, mutta sen kummempaa tulosta tällaisella pelillä ei saavutettu. Riveri puolestaan hyökkäsi suoraviimaisemmin ja prässäsi hyvin. Riverin Klaus Nevalaisella ja Konsta Kokolla oli ensimmäisellä jaksolla hyvät mahdollisuudet tehdä maalit mieheen, mutta tällä kertaa onnistumista ei tullut. Aivan puoliajan lopulla Toikka iski toistamiseen. Pelikellon näytäessä 41. minuuttia Jäntti avasi pitkän pallon ja Sami Ahosen loukkaantumisen takia kentälle vaihdettu Ville Homanen voitti kakkospallon itselleen lähellä vastustajan linjaa. Ville vapautti Eetun oikealta laidalta puolittaiseen läpiajoon ja lopulta Ylämyllyn Maradonana tunnettu Toikka riplasi yhden puolustajan nippuun ja sijoitti pallon verkkoon. Puoliajalle siirryttiin Riverin 1-2 johdossa.
Toisella jaksolla ottelun kuva oli sama. Villiketut pyrki pitkiin hyökkäyksiin, mutta aivan huipputontteja ei edelleenkään puoliajan alkupuolisko heille tarjonnut. Riveri ei myöskään päässyt vastaaville paikoilla puoliajan alussa. Lopulta 15 minuuttia ennen päätösvihellystä kotijoukkue onnistui tasoittamaan ottelun, kun erikoistilanteen jälkeen irtopallossa ensimmäisenä oli Sami Nissinen, jonka kova veto painui parista kympistä alakulmaan. Laukaus lähti ison mieskasan takaa, eikä Antti Jäntti nähnyt pallon lentorataa tapeeksi ajoissa ehtiäkseen sen tielle. Tasoitusmaalin jälkeen ottelun intensiteetti kasvoi edelleen ja Riveri saikin luotua muutaman oivan paikan vastustajan maalille. Hyvistä paikoista huolimatta lisämaaleja ei nähty ja näin pisteet tasattiin Jyväskylässä lukeimin 2-2.
Sunnuntaina Riveri ei tosiaan ollut aivan parhaimmillaan, mutta hieman heikommallakin pelillä se pystyi haastamaan vastustajansa hyvin. Kokojoukkuepuolustaminen toimii tällä hetkellä erinomaisesti ja se toimii hyvänä pohjana otteluissa pärjäämiselle. Vaikka otteet pelikentällä jättivät sunnuntaina toivomisen varaa, oli tuomaritoiminta molempien joukkueiden peliesityksiä heikompaa. Varoituksia ottelussa jaettiin yhteensä seitsemän kappaletta, joista viisi vierailijoille. Etenkin tuomarin arvostelu tuntui olevan vierailijoille selkeästi rangaistavampaa, sillä kotijoukkue sai kutsua tuomaria mitä mielenkiintoisemmilla nimillä, mutta vierasjoukkuetta rangaistiin välittömästi. Lisäksi päätuomari käytti ottelun aikana useampaan keraan v-alkuista sanaa kertoessaan samalla, että häntä ei kiinnosta koko ottelu. Lopputulos itse ottelusta oli kuitenkin pelitapahtumiin nähden oikeutettu.
Seuraavalla viikolla pelit jatkuvat kotikentällä, kun vastaan astelee Toivalan Urheilijat Siilinjärveltä. ToU ja Riveri ovat molemmat kolme pistettä kärkeä perässä, joten myös ensi viikonlopun ottelulla on erittäin suuri merkitys loppukauden kärkikamppailuun.