Toikka jatkaa Taivaansinisissä! Parikka uutena mukaan joukkueeseen.

Toikka jatkaa Taivaansinisissä! Parikka uutena mukaan joukkueeseen.

Riverin edustusjoukkue solmi heti alkuviikosta kaksi sopimusta, kun Eetu Toikka (1996) ja Miko Parikka (2000) kirjoittivat nimensä sopimuspaperiin. Toikan sopimus on jatkosopimus ja Parikka liittyy joukkueeseen uutena pelaajana. Nyt kasassa on yhteensä 26 pelaajasopimusta.

Eetu Toikka on vanha konkari Riverpaidassa 43 ottelullaan. Viime kaudella kuusi maalia viimeistellyt Ylämyllyn Maradona tunnetaan erinomaisesta tekniikasta ja tulisesta laukauksestaan. Mies onkin erittäin vaikea pelaaja puolustettavaksi. Välillä tuntuu, että mieheltä ei yksinkertaisesti saa palloa pois. Lisäksi Eetulla on ilmiömäinen kyky kuljettaa palloa yhtä nopeasti niin kahdella kuin neljälläkin raajalla, joten siinä riittää tekemistä jokaisella puolustajalla. Viimeisen kahden kauden aikana Eetu on kehittynyt paljon jokaisella pelin osa-alueella ja toivottavasti sama suunta jatkuu myös tällä kaudella. Eetu itse odottaa kaudelta paljon: ”Oikein innolla lähden tähän kauteen hyvän viime kauden jälkeen”.

Miko Parikka puolestaan on uusi kasvo Taivaansinisissä. Salossa (SalPa) jalkapallo-oppinsa hankkinut ja lukion alussa Joensuuhun muuttanut Parikka tuli mukaan Riverin testiin ja on onnistunut muutaman kuukauden aikana vakuuttamaan valmentajan ennakkoluulottomalla asenteellaan ja taidoillaan. Miko on vielä nuori pelaaja ja hänellä on valtavasti potentiaalia kehittyä entistä paremmaksi pelaajaksi. Keskikentän laidalla ja hyökkäyksessä pääasiassa pelaava Miko pelasi viime kaudella Jipon B-junioreissa. Miko itse oli mielissään sopimuksesta ja myös hän iloitsi loistavasta joukkuehengestä: ”Fiilikset on hyvät sopparista, tosi hyvä henki joukkueessa”.

Joukkue alkaa olemaan jo kohta valmiina, mutta muutama sopimus tullaan vielä tekemään parin viikon aikana. Vaikka määrällisesti joukkueen koko on jo hyvä, seura haluaa varautua myös mahdollisiin loukkaantumisiin sekä pelaajien pois muuttamisiin. Opiskelijaystävällisenä seurana tunnettu Riveri on tänäkin vuonna sopiva sekoitus paikallista osaamista ja maakuntaanmuuttajia.

Sopimustilanne (26): Jesper Hokkanen, Eelis Korhonen, Eero Naakka, Perttu Rytivaara, Vili Väänänen, Tommi Rautiainen, Ville Homanen, Jaakko Nissilä, Olli-Pekka Karjalainen, Oskari Hirvonen, Dimitri Klimov, Klaus Nevalainen, Antti Jäntti, Riku Kareinen, Pessi Suonpää, Eemi Porento, Oskari Ylikoski, Elias Niskanen, Joonas Eskman, Miikka Naumanen, Saku Kuure, Santeri Ronkainen, Konsta Kokko, Henri Pupaza, Eetu Toikka, Miko Parikka.