SC Riverballin miesten Futsal-Ykkösen ottelut jatkuvat sunnuntaina 18.12, kun sen vieraaksi Joensuun urheilutalolle saapuu Tervarit Oulusta. Ottelu alkaa urheilutalon parketilla klo. 16.00.
SC Riverballin kausi sarjassa on toistaiseksi ollut melkoista tervan juontia. 10. ottelusta joukkueella on kasassa kaksi voittoa ja peräti kahdeksan kertaa joukkue on poistunut parketilta tappio taskussaan. Joukkueen puolustuspeli on ollut toistaiseksi heikkoa, mutta päävalmentaja Juha-Matti Ryynänen näkee siinäkin kehityksen merkkejä. ”Kyllä se on (puolustuspelaaminen) parantunut asteittain, mutta vaatii ehdottomasti vielä paljon töitä. Kotona erityisesti ollaan pystytty ehjempään peliin mitä vieraissa.” Ryynänen näkee. Joukkueen ainoat voitot ovatkin tulleet kotiotteluissa, kun se on urheilutalolla pystynyt kellistämään EBK FS:n ja TP-49:n. Vieraissa joukkueella vastaavasti ei ole kulkenut. Viidestä ottelusta saldona tylyt viisi tappiota ja maaliero murheellinen 39-13. Joukkueen pelitapa kehittyy varmasti mitä pidemmälle kausi etenee ja Ryynänen uskoo, että kevät kierroksella joukkue on valmiimpi pelaamaan pisteistä jokaisessa ottelussa ja tulosta tulee nähtyä paremmin.
Alkukaudelta päävalmentaja nostaa esille muutaman pelaajan ja antaa kredittiä. ”Rasmus (karjalainen) on tullut hyvin pelaavaan kokoonpanoon. Antanut mahdollisuuden voittaa/pelata voitosta lähestulkoon joka pelissä. Nuoresta iästään huolimatta osoittanut pärjäävänsä hyvin miesten tasolla. Ilari (kekäläinen) on tuonut taitoa ja nopeutta, sekä pisteitä. Pelimies, joka pystyy vielä kehittymään todella hyväksi futsalpelaajaksi! (Kristian) Levyn kokonaisvaltainen pelaaminen. Odotan, että hän ottaa joukkueen reppuselkään ja samalla koko joukkue nostaa omaa tekemisen tasoa.” Ryynänen luettelee. Tilaston valossa erityisesti Kekäläinen on ollut joukkueelle äärimmäisen tärkeä pelaaja. Kahdeksaan otteluun teho 10+9 on erittäin hieno suoritus.
Tulevan ottelun vastustaja Tervarit saapuu Joensuuhun kahden ottelun voittoputkessa. Joukkue on kerännyt 10. ottelusta 12 pistettä ja sijaitsee sarjataulukon keskivaiheilla. Joukkueen ottelut ovat olleet varsin tasaisia ja sunnuntaina kotijoukkue saa ehdottomasti tehdä parhaansa, mikäli se haluaa lähteä joulutauolle voitto taskussaan. Joukkueen tehokkain pelaaja on ollut Iiro Vandell 8+4 tehoillaan. Muuten joukkueen tehoilut on jakautuneet varsin tasaisesti ja peräti 14 pelaajaa on päässyt pisteille. Sunnuntaille yhden mielenkiintoisen yksityiskohdan tuo myös se, että onko jalkapallon puolella mainetta niittänyt Rafinha joukkueen mukana (toistaiseksi yhden ottelun mukana pelannut). Tervareiden otteluissa on muutenkin sattunut ja tapahtunut, eikä punalapuilta ole säästytty, niin onkin mielenkiintoista nähdä millainen spektaakkeli nähdään urheilutalolla sunnuntaina!
Ottelu alkaa siis klo. 16.00 ja ottelun aikana katsojia palvelee RiverCáfe. Ottelusta suoran lähetyksen lähettää Sanomalehti Karjalainen. Kommentaattorina tuossa ottelussa Riveriläisille tuttu Markus ”Kema” Ihalainen. Tervetuloa kannustamaan kotijoukkue voittoon