Lauantain voitto oli erittäin tärkeä, sillä muutoin Loiske olisi karannut kuuden pisteen päähän. Voitolla Taivaansiniset nousi tasapisteisiin (14p) Loiskeen ja Acen kanssa. Sarjan kaksi viimeistä putoaa Kakkoseen.
Oskari Hirvonen, kommentit ottelusta?
- No eihän se kaunista ollut, varsinkaan toisella jaksolla. Tärkeintä kuitenkin se että saatiin kolme pistettä. Paikoista olisi pitänyt paremmalla prosentilla iskeä pallo maaliin.
Mitä muuta positiivista ottelusta jäi käteen kuin kolme pistettä?
- Luotiin paljon maalipaikkoja. Lisäksi se, että noustiin voittoon, kun vastustaja tuli rinnalle toisella jaksolla.
Kiitos Oskari!
Riku Rantala teki lauantaina ensimmäisen maalinsa Ykkösessä. Riku, mitä mietteitä voitetun ottelun jälkeen?
- Vastustajan korkea prässi hankaloitti meidän avauspeliä, tämän seurauksena avasimme peliä paljon targetin kautta. Puolustettiin tänään kurinalaisesti, mutta vastustaja pääsi rokottamaan meidän virheistä. Vahva erikoistilanne pelaaminen käänsi ottelun kuitenkin meille.
Seuraavana vastassa FC Rauma, millä fiiliksillä kohti tulevaa?
- Tällä hetkellä loistava fiilis, tärkeä voitto. Tämä tuo varmasti lisää itseluottamusta koko joukkueelle. Pitää pystyä kuitenkin parantamaan omaa peliä ensi viikonloppuun, että pisteet jää Joensuuhun.
Kiitos Riku!
Kotijoukkue: Ryynänen (0+1) – Homanen (1+0), Kareinen (0+1), Pupaza, Suonpää (1+0).
Turunen (0+1), Nevalainen, Hirvonen (0+1), Rantala (1+0), Klimov (1+0) ja Antropov.
Seuraava ottelu 9.2 klo19.00 Urheilutalo, vastassa FC Rauma. Tervetuloa!