Tappiosta kohti seuraavaa matsia

SC Riverball koki vaisun esityksen jälkeen tappion JuPS:lle viime viikon ottelussa. JuPS oli terhakammalla jalalla liikenteessä ja vei ottelun nimiinsä lukemin 2-3 (2-1). Tänään ottelut jatkuvat JoPS:aa vastaan Koillispuistossa klo 20.15. Tervetuloa seuraamaan matsia!

 

Viime viikon keskiviikkona pelattu JuPS-ottelu oli vaisu esitys Taivaansinisiltä. Ottelua oli pelattu vasta 2 minuuttia, kun vierasjoukkue karkasi läpiajoon ja meni 1-0 johtoon Pietu Oksmanin maalilla. Tämä herätti Taivaansiniset, joka alkoi hallitsemaan palloa paremmin ja vyörytti hyökkäyksiä juukalaisten päätyyn. 16. minuutilla Miikka Havukainen onnistui tasoittamaan ottelun hienon hyökkäyksen päätteeksi. Noin puolen tunnin kohdalla Perttu Rytivaara vei Riverin jo 2-1 johtoon ja peli näytti olevan täysin Taivaansinisten hallussa. Puoliajan loppupuolella kotijoukkue hukkasi useammankin maalipaikan eikä vierasjoukkue näyttänyt olevan yhtään mukana pelissä.

 

Toisella jaksolla homma kääntyikin aivan päälaelleen. JuPS otti jalat mukaan kopista, kun Riverillä ne jäivät sinne. Vaikka jakson alkupuolisko oli tasaisen oloinen, viimeinen 20 minuuttia olivat täysin juukalaisten hallussa. Riveri ei saanut lyötyä naulaa arkkuun ajoissa, niin lopussa juukalaiset loivat jatkuvalla syötöllä paikkoja Riverin maalille. Maali roikkui jo pitkään ilmassa, mutta lopulta Tiitus Toivanen sai tasoitettua lukemat hienolla vapaapotkullaan. Riverin peli oli tässä vaiheessa jo sekaisin, joten lopulta ei tullut yllätyksenä, että JuPS:n Oksman teki päivän toisensa lisäajalla ja varmisti näin kolme pistettä juukalaisille.

 

Ottelu oli hyvä osoitus siitä, että jalkapallo-ottelu voi pitää sisällään hyvinkin erilaisia vaiheita. Riverin on otettava opiksi loppupelin huolimattomasta pelaamisesta, jossa ajatusta ei juurikaan ollut. Huonot suoritukset mahdollistuivat myös heikon kunnon vuoksi, joten tässä on myös selvä petraamisen paikka. Vastaavalla tavalla hyvästä avausjakson hallinnasta on pidettävä kiinni jatkossakin.

 

Kahden voiton ja yhden tappion jälkeen matsit jatkuvat JoPS:aa vastaan tiistaina. Sarjansa kahdella tappiolla aloittanut JoPS on Riverin arkkivihollinen ja helppoa ottelusta ei tule tällä kertaa. Talven aikana joukkueet pelailivat vastakkain useammankin kerran areenan neliöllä ja kertaalleen isolla kentällä. Riveri oli näissä ehkä hieman edellä kaveria, mutta fyysisyyttä ei näistäkään treenihöntsistä puuttunut. Tämän päivän ottelussa ratkaisevassa roolissa on luultavasti järkevä ja tehokas pallon pelaaminen, sillä kummankaan joukkueen kuntotaso ei ole parhaalla mahdollisella tasolla. Lisäksi maalipaikat on käytettävä hyvin hyödyksi.

 

Riveri saa jalkeille täyden 18 pelaajan rosterin, jossa ensikertalaisia on peräti kolme kappaletta. Maalia tulee vartioimaan koripallokentiltä tuttu Henri Lytsy (AFC Keltik Akatemia) ja kentällä debytoivat Joni Huhtala (AFC Keltik Akatemia) sekä Valtteri Peltola (FCV Reds). Vanhoista tutuista on mukana 15 pelaajaa, mutta ikäviä poissaolojakin on tullut jo sarjan alkumetreillä. Sairastuvalla on tukku pelaajia, työissä kiinni muutama ja osa lomailee vielä(kin) lämpimimmissä maissa tällä hetkellä. Tästä huolimatta jalkeille saadaan hyvä joukkue, joka pystyy taistelemaan kolmesta sarjapisteestä. Tervetuloa seuraamaan matsia klo 20.15 Koillispuistoon.