Taivaansiniset Kuninkaiden maille

SC Riverball pistäytyy keskiviikkona Kuopiossa, jossa se kohtaa paikallisen Kings SC:n. Ottelu alkaa klo 19.45 Litmasen tekourmella Petosella. Tervetuloa.

 

Riveri ei ole ehtinyt paljoa huilaamaan edellisen ottelun jäljiltä. Sunnuntaina JJK haki Joensuusta kolme pistettä, mutta nyt kolmen ottelun tappioputki on tarkoituksena katkaista Kuninkaiden kustannuksella.Ottelu tulee olemaan kahden kapean ringin kohtaaminen, sillä Kings on tahkonnut koko kauden läpi pienellä materiaalilla. Sama vika on vaivannut Taivaansinisiä viimeisten otteluiden ajan. Joukkueen kokonaisvahvuus kauden alussa oli 31 pelaajaa, joista neljä maalivahtia. Tästä joukkiosta kolme pelaajaa on vaihtanut maisemaa valmistumisten tai vaihto-opintojen vuoksi, sairastuvalla on viisi jamppaa, töissä neljä ja kissanrisitiäisissä viisi. Tämän vuoksi joukkue tulee keskiviikkoiltana olemaan varsin pieni, mutta pippurinen. Matkaan lähtee 2+12 pelaajaa.

 

Riveri uskoo pienestä seurueesta huolimatta omaan tekemiseensä, eikä aio antaa tuumaakaan periksi. Taistelu Kolmosen kolmannesta huolimatta käy kuumana loppuun asti. Tervetuloa kannustamaan Taivaansiniset voittoon!