SC Riverball:n ottelut Kolmosessa jatkuvat tänään klo 17, kun sarjaa johtava FC Blackbird saapuu Mehtimäelle. Ottelu alkaa klo 17.00 ja sisäänpääsymaksua ei totutusti peritä.
Riveri kärsi viime viikolla kauden toisen tappionsa Iisalmessa, mutta on valmiina kääntämään kurssinsa tänään. Vierailijat ovat voittaneet toistaiseksi kaikki ottelunsa sarjassa, joten helppo iltapuhde Taivaansinisillä ei ole edessään. Kokoonpanoon on saatu jälleen 18 pelaajaa, vaikka poissaolijoita on lukuisia. Poissa on edelleen loukkaantumisten vuoksi useita pelaajia ja tälle viikonlopulle myös osuu paljon henkilökohtaisia menoja.
Viikon aikana edellisessä ottelussa koettu tappio on pyritty unohtamaan totaalisesti ja harjoitukset ovat keskittyneet perustekemisen hiomiseen. Maalinteko on ainakin harjoituksissa sujunut varsin mallikkaasti, joten niitä on tänään lupa odottaa. Puolustuspelaaminen oli myös Iisalmessa kunnossa ja sen odotetaan jatkuvan samaan tyyliin myös Rastaita vastaan.
Tervetuloa kannustamaan Taivaansiniset voittoon klo 17 alkaen. Varaa pankkikortti tai käteistä matkaan RIverCafén kohtelua varten.