SC Riverball on valinnut jalkapallojoukkueen päävalmentajaksi Sami Ahosen, 34. Ahosella on takanaan merkittävä pelaajaura Riverballissa, sillä hänelle on kertynyt vuosien saatossa 186 ottelua. Pelaamissaan otteluissa hän on tehnyt 53 maalia, jolla hän on seurahistorian toiseksi paras maalintekijä. RPT:n kasvatti on pelannut urallaan myös JIPPOssa, missä kokemusta on kertynyt myös Ykkösestä. Valmennustehtävä on hänelle ensimmäinen jalkapallon parissa.
Ahonen on jo muutaman vuoden ajan osoittanut kiinnostusta valmentamista kohtaan ja nyt aika tälle päätökselle oli sopiva sekä Ahosen että seuran näkökulmasta. Ahonen on ollut merkittävässä roolissa jo aiempina kausina, sillä hän on toiminut valmentajana jo usean kauden ajan silloin kun päävalmentajat ovat estyneet osallistumaan harjoituksiin. Samilla on kokemusta erilaisista valmentajista pelaajaurallaan, joilta kertynyyttä tietotaitoa mies pystyy hyödyntämään omassa valmentamisessaan. Mm. launtaina KPV:n liigaan nostanut Jarmo Korhonen, on Samin vanhoja valmentajia JIPPOssa. Valmennustehtävistä Samilla on kokemusta salibandyn puolelta, sillä hän on toiminut aiemmin valmentajana naisten salibandyseura Tuupovaaran Urheilijoissa.
Monivuotisena kapteeniston jäsenenä Ahonen on erittäin arvostettu persoona joukkueen keskuudessa ja nyt mies kertoi olevansa valmis seuraavaan haasteeseen jalkapallourallaan. ”Monta vuotta seuran puheenjohtaja Tuomo Santaharju on kysynyt valmentajaksi ja nyt hetki oli sopiva. Hetken aikaa harkittuani asiaa, päätös oli lopulta helppo. Joukkue on tuttu ja pelaajat ovat tuttuja. Nyt vaan pitää tuoda omat näkemykset mukaan jo parin viime kauden aikana hyvin kehittyneeseen joukkuepelaamiseen. Innolla kohti uusia haasteita.
Nyt seura on saanut sen tärkeimmän palasen paikoilleen, mutta edelleen muita taustahenkilöitä etsitään mukaan tomintaan. Neuvottelut jatkuvat muiden valmentajien ja huoltajien osalta, mutta näiden lisäksi myös uudet innokkaat valmentajat ja huoltajat voivat ilmoittautua mukaan toimintaan. Lisäksi haussa on apuvoimia myös ottelutapahtumiin. Samaa apuvoimaa haikailtiin myös viime keväänä ja tehtävistä tarkemmin voit lukea tästä uutisesta. TÄSTÄ
Pelaajasopimustilanne on tällä hetkellä viidessä tehdyssä sopimuksessa, mutta lähiaikoina on tarkoitus julkaista lisää pelaajasopimuksia. Harjoitukset alkavat maanantaina 19.11. Joensuu Areenalla ja alkuun harjoituksia on kahdesti viikossa. Lisätietoa tämän vuoden avoimista harjoituksista tulee lähipäivinä.