Sunnuntain kärkipään kamppailu Kolmosessa oli yhtä Taivaansinisten näytöstä. Vierasjoukkue takoi taululle tylyt 0-6 (0-2) lukemat ja voittajasta ei lopulta ollut mitään epäselvyyttä. Taivaansinisistä maalinteossa onnistuivat Jaakko Nissilä, Eetu Toikka, Eero Naakka ja Jesper Hokkanen sekä Dimitri Klimov kahdesti. Voitolla Riveri nousi malaieron turvin sarjan kakkoseksi. Sarjaa johtaa edelleen FC Blackbird kolmen pisteen kaulalla, mutta tasapisteissä perässä hiillostavat Riveri, KuKi ja Warkaus JK. Sarjaa on jäljellä vielä kaksi kierrosta.
Taivaansinisten sunnuntaipäivä alkoi mukavissa merkeissä lounasaikaan, kun yhteistyökumppani Dolly tarjoili matkaan lähtevälle joukkiolle mainiot sapuskat. Tarjolla oli kanapekonipastaa, River-salaattia, ruisleipää ja mehua. Mukavissa tunnelmissa alkanut matka sai kuitenkin synkkiä pilviä ylleen heti Pohjois-Savon puolella. Ohtaansalmen jälkeen luottovankkurin vaihdelaatikko sanoi sopimuksen irti ja matka keskeytyi noin tunniksi. Vikaa ei saatu korjattua paikanpäällä ja hätiin soitettiin toinen linja-auto. Sillä matka pääsi jatkumaan ja lopulta perillä oltiin noin puoli tuntia ennen ottelun aiottua alkamisaikaa. Pelikamppeet oli luonnollisesti vaihdettu jo loppumatkasta ja Savossa sukuloimassa ollut Olli-Pekka Karjalainen hälyytettiin ostamaan riittävästi banaaneja joukkueelle. Banaanit maistuivat pelaajille ja lämmittely sujui normaaleissa merkeissä, vaikka vähän kiire meinasi tulla. Lopulta ottelu päästiin aloittamaan viisi minuutia aikataulusta myöhässä klo 15.05.
Itse otteluun vierasjoukkue oli saanut jalkeille vahvan porukan. Kotijoukkue KuKi:lla sen sijaan oli varsin kapea vaihtopenkki, mutta aloituskokoonpano oli vahva. Ottelun alussa molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan omalla tyylillään. KuKi pyöritteli palloa pitkälti puolustuslinjassa Riverin iskiessä paljon suoraviivaisemmin kohti Kukin maalia. Taivaansinisillä olikin alussa muutama hyvä paikka, joita ei kuitenkaan pystytty hyödyntämään. KuKi puolestaan ei oikein päässyt edes vaarallisille paikoille, vaikka pyörittelikin palloaan Rivermiehistön edessä. Ottelun avausmaalia saatiin odottaa hieman yli puoli tuntia. Kierrätyksen jälkeen Taivaansiniset pelasivat pallon oikeana puolustajana luutineelle Nissilälle, joka haastoi KuKi:n laitapelaajat rohkeasti. Muutaman juukalaisen harhautuksen ja hienon seinäpelin jälkeen Jaakko pääsi jatkamaan nousuaan keskustaa kohti kaventaen, jossa viimeisenä seinäkaverina toimi Pessi Suonpää. Pessin seinäsyötön jälkeen Jaakko pamautti vasurillaan hienon laukauksen maalin vasempaan kulmaan eikä kuopiolaisten maalivahdilla Joonas Partasella ollut mitään jakoja laukauksen edessä. Näin Nissilän ensimmäinen maali Riverpaidassa oli tosi. Maali oli kokonaisuutena yksi kauden komeimmista suorituksista, missä palloa kierrätettiin alhaalla ja lopulta se päättyi hienoon laitapuolustajan nousuun, josta mies viimeisteli vielä tyylikkään maalin. Maalin jälkeen KuKi jatkoi hieromistaan keskialueella ja puolustuksessa, mutta oikeasti Riverpuolustukselle ei tuottanut kovin suurta tuskaa estää vaaralliset lähentelyt. KuKi:n koko ottelun paras paikka tuli ensimmäisen jakson loppupuolella, kun sivuvapaapotkuun ensimmäisenä ehti KuKi:n pelaaja. Riverin maalivahti Antti Jäntti kuitenkin nyrkkeili pallon nenällään väljemmille vesille, joten tästäkään ei seurannut kuin kipeä nenä Jäntille. Muutama minuutti ennen taukovihellystä Riverin Toikka pääsi katkaisemaan KuKi:n heikon kierrätyksen ja siirsi pallon läpiajosta maaliin. Näin tauolle mentiin lukemissa 0-2.
Toiselle jaksolle Riveri teki yhden vaihdon. Hyvin hyökkäyksessä raatanut Konsta Koko tuli vaihtoon ja Klimov vaihdettiin tilalle kärkeen. Puoliajalla KuKi puolestaan ei ilmeisesti saanut lisää ideoita pelaamiseensa, sillä koko toisen jakson aikana he eivät saaneet yhtään todellista maalipaikkaa muutamaa erikoistilannetta lukuunottamatta. Riveri puolestaan jatkoi omaa hyvää tekemistään ja vaihtoi vielä vaihteen isommalle. Noin tunnin kohdalla Klimov pääsi karkaamaan läpiajoon, harhautti maalivahdin kahdesti ja sijoitti pallon varmasti maaliin. Tästä kymmenisen minuuttia myöhemmin Klimov viimeisteli jo illan toisensa upealla laukauksella. Kymmenisen minuuttia ennen loppua Naakka viimeisteli taululle jo 5-0 lukemat, kun Ville Homasen laukaus kilpistyi puolustajiin ja Naakka oli tilanteessa ensimmäisenä paikalla. Vain minuutti tästä Hokkanen vieritti pallon tyhjään maaliin ja taululle loppulukemat 6-0. Esityön viimeiseen maaliin tekivät Naakka ja Homanen, jotka petasivat Hokkaselle avopaikkan. Ottelun viimeiset minuutit olivat enimmäkseen pelailua, jossa Riveri olisi edelleen voinut kaunistella lukemia.
Kokonaisuutena ottelu oli erinomaista pelaamista Taivaansinisiltä. Joukkue puolusti tiiviisti ja yhtenäisesti sekä onnistui maalinteossa varsin hyvällä prosentilla. Ottelun hallinnasta voidaan olla montaa eri mieltä, mutta lopputulosta ei ratkaise hallinta vaan maalit. Jäntti joutui torjumaan maalilla käytännössä vain kerran, nenällään, joskaan kotijoukkueen Partanenkaan ei torjuntoja kamalasti joutunut tekemään. Riverin laukaukset menivät joko maaliin tai sen ohi. Tasapainoisen ottelun pelannut Riveri osoitti todellakin kuuluvansa tällä hetkellä sarjan kovimpiin joukkueisiin, joka pystyy pelaamaan viikosta toiseen hyvällä tasolla. Joukkue harjoittelee hyvin ja on yhtenäinen ja tämä alkaa vihdoin näkymään tulostaululla. Vaikka pääosissa ovat monesti hyökkääjät, on Riverin puolustuspeli toiminut mallikkaasti etenkin keskikentän ja puolustuslinjan osalta. Tästä on hyvä lähteä kauden kahteen viimeiseen otteluun.
Kuvia ottleusta: https://riverballjoensuu.kuvat.fi/kuvat/
Kokoonpano: Jäntti; Korhonen, Väänänen, Rytivaara, Nissilä; Nevalainen (O. Hirvonen), Homanen, Suonpää (Karjalainen), Toikka (Hokkanen); Kokko (Klimov), Naakka
Vaihdossa: Porento, Naumanen, Ylikoski