Sc Riverball jatkaa tänään Kolmosen urakkaansa Kuopiossa Kurkimäen Kisan vieraana. Poliisi on tehostanut toimintaansa ottelun ajaksi, sillä paikalle odotetaan saapuvaksi useita joensuulaisia. Riverin kannattajille on varattu Kurkimäen pyhäköstä 500 seisomakatsomon paikkaa, joten tunnelma klo 18.30 alkavaassa ottelussa ei varmastikaan jää vaisuksi.
Edellisessä ottelussa Taivaansiniset saivat erinomaisen tuloksen, kun se haki Varkaudesta kolme pistettä mukaansa. Joukkueen esitys oli varsin kelvollinen etenkin toisen jakson osalta. Tänään kokoonpanoon tulee kuitenkin joitakin muutoksia, sillä edellisessä matsissa avanneet Olli-Pekka Karjalainen ja Jaakko Nissilä ovat tänään poissa. Muita varmoja poissaolijoita ovat ainakin Klimovin veljekset, Viskari, Porento ja Toikka. Tästäkin huolimatta Riveri saa jalkeille kilpailukykyisen joukkueen, jolla on tavoitteena kolmen pisteen saalistaminen. Vaikka poissaolijoita on jälleen paljon, ovat viime viikolla lomailleet pelaajat nyt käytettävissä ja he tuovat lisää virtaa Taivaansinisten kokoonpanoon.
Kurkimäen Kisa sijoittui viime kaudella Riverin edelle toiseksi. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessaan Riveri ja KuKi päätyivät tasapeliin, mutta nimivahva kotijoukkue on pelannut tämän jälkeen selvästi alakanttiin ja KuKi onkin tällä hetkellä sarjan viimeisellä sijalla PAVE:n voitettua LehPa:n keskiviikkona nousten paremmalla maalierolla kuopiolaisten ohi. Erinomaisista yksilöistä koostuva joukkue onkin yllättäen tehnyt kolmanneksi vähiten ja päästänyt eniten maaleja tällä kaudella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että iltapuhde olisi Riverille helppo. KuKi:n kanssa tulee varmasti olemaan tiukkaa ja kolmen pisteen saavuttamiseen tarvitaan erinomainen suoritus.
Tervetuloa seuraamaan ottelua Kurkimäen nurmikentälle tänään 1.8.2019 klo 18.30. Kioski ei luultavasti palvele, mutta kentän laidalla on hyvä napostella vaikka omia eväitä.