SC Riverball sai jälleen kerran todeta sarjaa johtavan FC Kiiston paremmakseen Futsal-Ykkösen ottelussa lukemin 3-4 (1-2). Seuraavan kerran Riverball on tulessa lauantaina 29.1.2022 klo 15.00, kun sen vieraaksi Joensuun urheilutalolle saapuu VehU.
Ottelu alkoin varsin tunnustelevissa merkeissä kummankin joukkueen puolustustaessa tiiviisti ja varsinaisilla maalipaikoilla ei juhlittu. Ensimmäisen jakson edetessä peli kuitenkin vähän aukeni ja varsinkin kotijoukkueen Vili Väänänen pääsi kokeilemaan hyviltä tonteilta vasurinsa tehoa, mutta tuloksetta. Kerran Väänäsen kovan kudin torjui hyvin FC Kiiston maalivahti Konsta Jylhä. Ottelun ensimmäinen tuhannen taalan paikka siunaantui vieraiden kapteenille Lauri Karrille, mutta hänen yrityksensä Kotijoukkueen maalivahti Joonas Eskman torjui hienosti. Ottelun avausmaali näki päivän valon ajassa 12.20, kun kotijoukkueen Henri Pupaza sai taisteltua pelivälineen Alex Ilvoselle. Ilvonen haastoi taidokkaasti laidassa 1v1 tilanteessa vastustajan ja pääsi nokikkainen Jylhän kanssa. Peliväline varmasti etukulmasta verkon perukoille ja näin riemastuttavasti Riverball 1-0 johtoon. Vain 2 minuuttia tästä ja vieraat tulivat tasoihin. Vierasjoukkueen ykköspyssy Matias Träskbäck pääsi laukomaan hieman epäonnistuneen vedon, mutta maalin edessä päivystänyt Nicolas Tuisku ohjasi pelivälineen ohi Eskmannin ja näin tilanteeksi 1-1. Vain hetki sen jälkeen, kun Jylha nollasi Dimitri Klimovin maalintekoaikeet vieraiden Träskbäck pelasi pallon hienosti seinän Teemu Harjuhaahton kanssa ja pääsi siirtämään vieraat 1-2 johtoon. Kiisto painoi maalin jälkeen kovaa päälle, mutta Riverball selvisi Eksmannin johdolla vyörytyksestä ja näin tauolle 1-2 tilanteesta.
Tauon jälkeen kotijoukkue tuli vähän paremmalla jalalla peliin ja nostikin hieman prässikorkeutta ja aiheuttikin kovalla paineella hieman haasteita vieraiden pelinavaukseen. Kotijoukkueen kova paine tuottikin tulosta ja kulman jälkitilanteesta Ikinuori Eero Naakka survoi väkisin pallon verkkoon ja tilanteeksi 2-2. Ilonpitoa ei kauan pitänyt pitänyt, sillä vain 21 sekuntia myöhemmin vieraat siirtyivät jälleen johtoon. Maalintekijänä kukapa muukaan kuin Träskbäck. Hieno laukaus pienestä kulmasta ja maalissa Eskman täysin voimaton. Tämän jälkeen Riveri sai hyviä paikkoja, mutta kun et itse tee, niin kaveri rokottaa. Pieni nukahdus ja kuin kopio ensimmäisestä vieraiden maalista. tällä kertaa Toni Pylkkänen siirtää vieraat jo 2-4 johtoon pelikellon näyttäessä 33.21. Kuitenkin vain vähän reilu minuutti tästä ja kotijoukkue tulee jälleen maalin päähän. Ilvonen pääsi nokikkain Jylhän kanssa kulman jälkitilanteesta ja siirsi pelivälineen varmasti
verkon perukoille. Riverball haki raivoisasti tasoitusta reikäpaidalla, mutta hyvistäkään paikoista ei palloa enää saatu ohi Jylhän. Joko edessä oli Jylhä, uhrautuvasti heittäytyneet kenttäpelaajat tai sitten maalikehikot. Näin kotijoukkueen näkökulmasta harmittavasti vieraat veivät täydet pinnat mukanaan Vaasaan lukemin 3-4.
Ottelu oli hyvää ja vauhdikasta Futsalia kokonaisuudessaan ja molemmilla joukkueilla oli omat etsikkoaikansa. Kotijoukkueen harmiksi vieraat onnistuivat käyttämään pienet nukahdukset hyödyksi ja varsinkin ottelun lopussa tuntui, että vieraiden maali oli kuin noiduttu. Riverball saa olla kuitenkin tappiosta huolimatta ylpeä itsestään ja pani ylivoimaisesti sarjaa johtavan FC Kiiston todella tiukille. Ottelun parhaina palkittiin molempien joukkueiden maalivahdit Joonas Eskman ja Konsta Jylhä. Kotijoukkueen tehokkain oli Alex Ilvonen 2+1 ja vieraista tehokkaimmat pörssikärjet Matias Träsback 2+1 ja Nicolas Tuisku 1+2.
Riverball jahtaa pisteitä seuraavan kerran Lauantaina 29.1.2022 klo 15.00 kun sen vieraaksi saapuu Tampereen suunnalta Vehmaisten Urheilijat (VehU). Tervetuloa kannustamaan taivaansiniset voittoon!