Rakkautta yli rajojen – Reinikainen LehPa:sta Riveriin

Rakkautta yli rajojen – Reinikainen LehPa:sta Riveriin

Reinikainen työntää Taivaansinisiä eteenpäin myös ensi kaudella.

Tammikuun siirtoikkunassa nähtiin mieleniintoinen siirto, kun koko aikuisikänsä Riverin arkkivihollisissa pelannut Eemeli Reinikainen siirtyy LehPa:sta Taivaansinisiin. Nyt kasassa on 22 pelaajasopimusta, joskin osa pelaajista on vielä sairastuvalla tai aloittelemassa harjoittelua vanhan vamman jäljiltä. Lisää sopimusuutisia on luvassa jo huomenna.

 

Riverissä ei ole vuosien saatossa pelannut kovinkaan montaa JoPS taustaista pelaajaa. Toisaalta siirtymä myöskään Riveristä JoPS:aan ei koskaan ole ollut kovin vilkasta. JoPS:n taannuttua alasarjoihin, on arkkivihollisen viitta laitettu LehPa:n harteille, jonka kanssa Riveri on saanut jatkaa viha-rakkaussuhdetta JoPS:n jälkeen. Vaikka pelaajat kyllä tuntevat toisensa jollain tasolla ja tervehtivät tavatessaan, ei siitä huolimatta yhteistä säveltä meinaa löytyä missään asiassa.

 

Talven aikana tähän kuitenkin tuli poikkeus, kun kokenut Eemeli Reinikainen (s. 1989) liittyi rohkeasti mukaan Riverin treeneihin. Vaikka mies oli tietysti vastustajan puolelta tuttu, sopi hän heti hyvin Riverin porukkaan, vaikka yhteisiä hetkiä ei otteluita enempää ollutkaan miehen kanssa. Eemelistä oli heti aistittavissa kokemus ja vahva ammattimainen tekeminen, sillä hän alkoi heti vaatimaan pelikavereilta parempia suorituksia ja ohjasi muita äänellään. Muutamien harjoitusten ajan mies vielä empi siirtymistään Taivaansinisiin ja jalkapallouransa jatkamista, mutta joensuulaisen jalkapallon onneksi mies päätyi lopulta tekemään sopimuksen.

 

Puolustajana pelanneen Reinikaisen vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti pelin ohjaamisen taito, jota monellakaan pelaajalla edes Kolmosessa ei ole, sekä periksiantamaton työmoraali. Pallollisena perusvarma kaveri pystyy avaamaan hyökkäyksiä laadukkailla syötöillään ja puolustussuuntaan mies tekee pyyteettömästi oman työnsä ja ohjaa vielä muitakin. Pelikentällä äänekäs kaveri oli ilmoinen sopimuksen syntymisestä, mutta sen kummempaa kommentoitavaa ei miehellä ollut.

Hyvällä fiiliksellä mukana uudessa joukkueessa.

 

Reinikaisen liittyminen Taivaansinisiin oli joukkueelle mieluinen uutinen. Riverin puolustuspään pelaajat ovat kärsineet talven aikana eri asteisista vammoista ja heidän toipumisestaan ei vielä ole takeita. Myös laitapuolustaja Eelis Korhosen ja toppari Elias Niskasen varusmiespalvelukset kaventavat puolustusta ainakin alkukaudesta, kuten myös vaihto-opiskelijana tämän vuoden viettävän Santeri Ronkaisen puuttuminen. Myös Sami Ahonen on siirrosta innoissaan.

Inttimenojen ja vaihto-opiskeluiden myötä meille tuli vajetta alakertaan, niin oli loistava homma, että saatiin Eemeli kiinnitettyä meille. Kokeneena pelaajana ja erityisesti asennepelaajana hän osaa varmasti omalla esimerkillään nostaa joukkueen tasoa niin harjoituksissa kuin peleissäkin. Mielenkiinnolla odotan yhteystyötä hänen kanssaan.

 

Sovitut harjoitusottelut

  • 22.2. klo 18.15 Rantakylä SC Riverball – PK-37
  • 29.2. klo 20.15 Rantakylä SC Riverball – Kings SC
  • 22.3. klo 14.00 Rantakylä JIPPO – SC Riverball
  • 10.4. klo 19.00 Wien FC Union 12 – SC Riverball

 

Sopimustilanne (22): Antti Jäntti, Perttu Rytivaara, Klaus Nevalainen, Vili Väänänen, Eelis Korhonen, Jesper Hokkanen, Konsta Kokko, Elias Niskanen, Ville Homanen, Henri Pupaza, Oskari Ylikoski, Lassi Laakkonen, Olli-Pekka Karjalainen, Jarkko Turunen, Vilppu Leinonen, Joonas Eskman, Eero Naakka, Oskari Hirvonen, Miikka Naumanen, Iiro Porkka, Anton Lindberg, Eemeli Reinikainen.