PAVE voitti Riverin

PAVE voitti Riverin

Iisalmelainen PAVE kävi Joensuussa vierailulla lauantaina ja onnistui samalla kampeamaan ensimmäisen voittonsa Taivaansinisistä. Vieraat olivat parempia lukemin 0-1 (0-1). Riverin ottelut jatkuvat ensi viikon sunnuntaina.

 

Riverin ja PAVE:n välinen ottelu lähti liikkeelle varsin vauhdikkaasti. Jo ensimmäisillä minuuteilla Riverin Klaus Nevalaisella oli paikka laittaa pallo pömpeliin, mutta veto kilpistyi puolustajaan. Riverin pallon liikuttelu ja muutenkin liikkuminen ottelun alussa oli hieman laiskahkoa ja vierailija pääsi rankaisemaan pahoista virheistä. Avausmaali syntyi jo kahdeksannella peliminuutilla, kun Riveri menetti pallon keskialueella ja vastahyökkäyksestä karkuun päässyt, tyylikkäästi paita housussa pelannut, Toni Nousiainen laittoi pallon pussiin ohi hyvin pelanneen Joonas Eskmanin. Maalin jälkeen ottelussa riitti tilanteita molempiin päihin, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan nähty. Vanhoilla kiistapukareilla tunteet olivat pinnassa läpi ottelun ja tämä näkyi lukuisina rikkeinä. Kotijoukkuene parhaat paikat oli Oskari Hirvosella ja Nevalaisella.

 

Toiselle jaksolle Riveri yritti keksiä eväitä tasoitusmaalin tekemiseksi. Kuitenkin otteet olivat edelleen hieman löysähköjä eikä omaa peliä saatu rullaamaan. Ottelun aikana sattui paljon pieniä virheitä pallonhallinnassa ja monesti hyvätkin tilanteet kuivuivat kokoon väärien syöttövalintojen tai heikkojen syöttöjen myötä. Toisella jaksolla PAVE:lla oli lukuisia paikkoja tehdä lisämaaleja, mutta maalivahti Eskman piti Riveriä mukana taistelussa elleivät iisalmelaiset itse sössineet tilannetta. Ottelun loppupuoliskolla Riveri yritti nostaa lisää miehiä yläkertaan ja suoritti muutamia vaihtoja. Vaihdosta kentälle tullut Dimitri Klimov saikin lopussa muutaman hienon laukauksen aikaiseksi, mutta verkkoon asti vedot eivät tällä kertaa menneet. Kaikkiaan Riverin esitys lauantaina oli hieman vaisu, vaikka joka ukko yrittikin kovasti.

 

Ottelukooste löytyy: https://www.youtube.com/watch?v=ERXQWdk5A5M&feature=youtu.be

 

Riveri jatkaa otteluitaan ensi viikon sunnuntaina, kun Joensuuhun saapuu JJK. Kevätkierroksella joensuulaiset ottivat pannuun 5-0 lukemin, mutta tällä kertaa kahden ottleun tappioputki aiotaan katkaista jyväskyläläisten kustannuksella. Tervetuloa seuraamaan ottelua paikan päälle 15.9.2019 klo 17.00. RiverCafé palvelee tuttuun tapaan.