Otteluraportti: SC Riverball – Ryökäleet

Otteluraportti: Karvas tappio kärkikamppailusta

Ryökäleet osoittautui jälleen kerran vaikeaksi vastustajaksi Taivaansinisille. Ensimmäisen jakson puolivälin musta neliminuuttinen koitui SC Riverballin turmioksi. Tuona aikana lappeenrantalaiset iskivät pallon neljästi river-maaliin. Toisella jaksolla kotijoukkue sisuuntui, mutta se ei riittänyt, ja loppuluvut kirjattiin 3-7.

SC Riverball aloitti sunnuntaisen kärkikamppailun varsin pirteästi, luoden tukun maalipaikkoja Ryökäleiden maalille. Sihti oli kuitenkin läpimärkää, ja lisäksi vieraiden maalissa Jani Loijas peitti tarvittavan. Kamppailu eteni tasaisena ja maalittomana aina seitsemännelle peliminuutille asti, jolloin joensuulaisten pelaamisessa nähtiin kauden huonoin neljä minuuttia.

Ensin Loijaksen heitto löysi targetina pelanneen Tuomas Tervon, joka väänsi itsensä noin 10 metriin, josta löysähkö laukaus upposi kotijoukkueen verkkoon. Puoli minuuttia myöhemmin river-puolustus nukkui vapaapotkussa, ja Riku Nurkka pamautti pallon maalin keskeltä sisälle. Seuraavaksi, minuutti myöhemmin, Nurkka iski lähes puolesta kentästä pelivälineen tyhjään maaliin epäonnistuneen avauksen seurauksena. Puoliaika lukemat lyötiin lukkoon jälleen minuuttia myöhemmin, kun Samu Ikonen sai hyvän hyökkäyksen päätteeksi putata pallon muutamasta metristä jälleen tyhjänä ammottaneeseen rysään. Vielä puoliajan viimeisellä sekunnilla Ryökäleet rikkoi kuudennen kerran. Seurauksena 10 metrin rangaistuspotku, jonka Riku Kareinen kuitenkin ampui niukasti ohi.

Puoliajalla päävalmentaja Juha-Matti Ryynänen painotti oman pelaamisen parantamista. Lisäksi tarkoituksena oli pyörittää ylivoimaa aina kuin mahdollista. Riverin peli paranikin heti alkuvihellyksestä lähtien korkean prässin turvin. Heti ensi minuutilla Henri Pupaza kavensi Eero Naakan syötöstä. 24. minuutilla onnistui sitten Naakka, sijoittamalla Ossi Savolaisen laukauksen reboundin maalipuiden väliin. Molemmat kavennusosumat syntyivät tasakentällisin.

Kavennusosumien jälkeen Taivaansiniset alkoi heti pyörittää ylivoimaa, mutta tuloksetta. Pallon liikuttaminen kesti liian kauan, ja idea myllytyksestä puuttui. Kun ottelua oli pelattu puoli tuntia, Ryökäleet sai katkon, ja peliväline tyhjään maaliin, 2-5. Tästä Riverball ei enää noussut, sillä muutamaa ylivoimapelin aiheuttamaa hässäkkää lukuun ottamatta maalipaikat loistivat poissaolollaan. Joukkue kuitenkin onnistui vielä kertaalleen maalinteossa – samalla 38. minuutilla onnistui myös vierailijat – Jarkko Turusen laukauksen painuessa maaliin. Syöttöpisteen kirjautti osumaan Oskari Hirvonen. Vielä viimeisellä minuutilla eteläkarjalaiset kaunistelivat loppulukemat 3-7.

Kauden avaustappio tuli SC Riverballille harmittavaan paikkaan; tämä peli oli juuri se, mikä kevätkaudella olisi pitänyt voittaa. Nyt taistelu Futsal-Kakkosen sarjavoitosta mutkistui, koska asiat eivät ole enää omissa käsissä. Ryökäleet karkasi nyt viiden pisteen päähän ottelun enemmän pelanneena. Päivän kamppailun tulos oli oikeutettu, eikä Taivaansinisille jäänyt muuta jossiteltavaa kuin huono oma pelaaminen niin puolustus- kuin hyökkäyspäässä. Seuraavan kerran joensuulaiset ovat tulessa 10. helmikuuta Jyväskylässä, jonka jälkeen vuorossa on kauden kaksi viimeistä matsia, molemmat Joensuun urheilutalolla.

SC Riverball Ryökäleet-ottelussa: Juha-Matti Ryynänen, Joonas Eskman, Jarkko Turunen (1+0), Riku Kareinen, Ossi Savolainen (0+1), Pessi Suonpää, Henri Pupaza (1+0) (v), Oskari Hirvonen (0+1), Klaus Nevalainen, Eero Naakka (1+1), Eetu Toikka, Riku Rantala, Sami Partanen