SC Riverball mitteli sunnuntaisessa kevätauringossa paremmuudesta savonlinnalaisen STPS:n kanssa. Mehtimäellä pelattu harjoitusottelu eteni pitkälti tasaisissa merkeissä, mutta loppujen lopuksi STPS poistui kentältä voittajana 1-3 -lukemin. Taivaansinisten seuraava koitos on edessä jo keskiviikkona, jolloin joukkue matkustaa Kuopioon pelaamaan kauden ensimmäisen virallisen ottelunsa. Vastassa Regions’ Cupin toisella kierroksella on Kurkimäen Kisa.
Sunnuntainen harjoitusottelu alkoi Riverin komennossa, eikä avausmaali ollut muutamaan otteeseen kaukana. Toisaalta myös vierailijat loivat ajoittain hyviä tilanteita mallikkaasti Riverin maalipuiden välissä esiintyneen Miikka Naumasen maalille. Noin puolen tunnin kohdalla STPS siirtyikin johtoon, kun savonlinnalaishyökkääjä puski rankkarialueelle tulleen läpisyötön verkon perukoille. Puoliajalle siirryttiin kuitenkin tasatilanteessa, kun Klaus Nevalainen pääsi oikealta laidalta läpiajoon Riku Kareisen syötöstä, ja viimeisteli varmasti taka-alakulmaan.
Toista jaksoa oli pelattu varttitunnin verran, kun keltapaitaiset vierailijat siirtyivät jälleen johtoon. Hieman onnekkaalta vaikuttanut keskitys painui suoraan maaliin. Hetkeä myöhemmin STPS tuplasi johtonsa rangaistuspotkusta. Vielä lopussa joensuulaisilla oli muutama erittäin hyvä paikka kavennukseen, mutta viimeistelyt osuivat maalikehikkoon tai vieraiden maalivahtiin.
Sunnuntain matsin jälkeen Taivaansiniset käänsi katseen heti jo keskiviikkoon, ja Regions’ Cupin otteluun kuopiolaista KuKia vastaan. Oranssipaitainen KuKi sijoittui viime kaudella Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa kolmannelle sijalle. Lyhytsyöttöpelin nimeen vannova KuKi onkin tulevalla kaudella Kolmosen suurimpia voittajasuosikkeja. Nimekäs joukkue vahvistui entisestään kaudelle 2018, kun Veikkausliigaa usean vuoden pelannut Atte Hoivala liittyi oranssipaitoihin.
River ja KuKi kohtasivat kaudella 2017 kahteen otteeseen. Keväällä Kuopiossa joukkueet päätyivät 2-2 -tasapeliin, mutta loppukesästä KuKi haki pisteet Pohjois-Karjalasta 0-1 -voitolla.
SC Riverball pääsee taistelemaan Cupin jatkopaikasta hyvällä kokoonpanolla. Poissaoloja joukkueella on muutamia, mutta laajasta ringistä löytyy varmasti vahva kokoonpano Kuopion reissulle. Tiiviillä puolustuspelaamisella ja maalipaikkojen harjoitusotteluita paremmalla hyödyntämisellä Taivaansiniset saa varmasti hyvän tuloksen keskiviikkona.
SC Riverballin kokoonpano STPS-pelissä: Miikka Naumanen, Jaakko Nissilä, Jarkko Turunen, Olli-Pekka Karjalainen, Eelis Korhonen, Ville Homanen, Klaus Nevalainen, Riku Kareinen, Eetu Toikka, Pessi Suonpää, Eero Naakka
Vaihdosta: Oskari Ylikoski, Markus Kuivalainen, Ossi Savolainen, Akseli Kuosmanen, Konsta Kokko
Vaihtoon: Antti Jäntti, Vili Väänänen