Otteluraportti: EBK vahvempi nousukarsinnassa

SC Riverball ja espoolainen EBK kohtasivat Futsal Ykkösen nousukarsintamatsissa puolueettomalla kentällä Joutsenossa. Ensimmäisellä puolikkaalla uusimaalaiset olivat hallitsevampi osapuoli; toisen jakson alussa taas Taivaansiniset sai pelistä otteen. Maaleja teki kuitenkin enemmän EBK, ja nappasi sarjanousun luvuin 3-6.

Joensuulaisten näkökulmasta kamppailu sai parhaan mahdollisen alun, kun maalivahti Juha-Matti Ryynäsen pitkä avaus löysi, ottelupöytäkirjan mukaan, Klaus Nevalaisen pään, ja peliväline oli EBK:n maaliverkossa. EBK-veskari taisi kuitenkin nyrkkeillä pallon omaan rysään. Riverin valuessa puolustamaan omalle kenttäpuoliskolle, pääsivät espoolaisten nopeajalkaiset laiturit haastamaan hyökkäyspäässä paljon. Pääasiassa nämä haastot eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään.

Neljännellä peliminuutilla EBK:n pistelinko Antti Korhonen sai vasemman jalkansa vapaaksi noin 10 metrissä, ja matala laukaus upposi keskelle joensuulaisten maalia. Espoolaisten tasoituksen jälkeen myös Taivaansiniset alkoi saada omaa hyökkäyspeliään pikku hiljaa kulkemaan. Seuraavan maalin tekivät kuitenkin jälleen espoolaiset, kun merkkausvirhettä seuranneesta tilanteesta pallo Riverin tyhjään maaliin. Minuuttia myöhemmin, 15. peliminuutilla Eero Naakka toi Riverballin jälleen tasoihin, ohjaamalla Riku Kareisen pitkän syötön päällään maaliin. Tasatilannetta kesti vain kaksi minuuttia, kunnes joensuulaisten pahat merkkausvirheet jatkuivat, ja nahkakuula saatiin siirtää EBK-pelaajan toimesta jälleen maalin edestä tyhjään rysään. Tilanteessa 2-3 siirryttiin puoliajalle.

Ensimmäisellä puoliajalla tuomarit antoivat taklata ja pelata kovaa, niin kuin kuuluukin. Toiselle jaksolle tultaessa tuomarilinja jostain syystä muuttui. Etenkin Riverille virheitä sateli useasta samanlaisesta tilanteesta, joita aiemmin ei vihelletty. Jotain tuomioista kertoo se, että toisella jaksolla virheitä jaettiin Riverille kahdeksan, ja EBK:lle kuusi.

Joka tapauksessa pohjoiskarjalaiset aloittivat toisen jakson erittäin hyvin. Oma pallollinen pelaaminen oli vihdoin löytynyt, ja toisaalta ajoittainen korkea prässi teki espoolaisten pelin avaamisen hätäiseksi. Paikkoja EBK:n päätyyn alkoi syntyä. Lähimpänä tasoitusta olivat Ossi Savolainen ja Kareinen, jotka kumpainenkin tälläsivät pallon tolppaan. Etenkin Savolaisen tilannetta edelsi loistava syöttökombinaatio, jossa targethyökkääjä Pessi Suonpää suojasi palloa menestyksekkäästi, ja pudotti pelivälineen Naakalle, jonka kova syöttö puolen kentän hujakoilta löysi Savolaisen maalin takakulmalta.

Tasoitusmaalia Riverball ei siis onnistunut tekemään, ja valitettavasti joensuulaisten iltapäivä synkkeni entisestään 33. minuutilla. EBK iski minuutin sisään kahdesti kahden pahan pallonmenetyksen seurauksena, ja peli oli taputeltu. Tilanteessa 2-5 Taivaansiniset siirtyi pyörittämään peliä reikäpaidalla, mutta tulos oli yhtä laiha kuin aiemminkin tällä kaudella – ainoastaan omissa kolisi. Espoolaiset iskivät siis kerran tyhjään maaliin. Molemmat joukkueet pääsivät loppuminuuteilla kokeilemaan rankkarien ampumista; EBK kahdesti 10 metristä, ja River kerran kuuden metrin pilkusta. Ainoastaan Riverin Savolainen pisti pallon pussiin. Loppuluvut siis 3-6.

Ottelu oli tiukka, ja ajoittain hyvätasoinen. Erityisesti EBK:n liukkaasti haastaneet laiturit aiheuttivat välillä ongelmia Riverballille. Valitettavasti myöskään joensuulaisten pallollinen pelaaminen ei toiminut kuin vain toisen jakson alun, jolloin matsi olisi pitänyt kääntää Pohjois-Karjalaan.

Nyt futsalkausi on Taivaansinisten osalta paketissa. Ensi kauden sarjataso on vielä kysymysmerkki, vaikka nousua ei lauantaina irronnutkaan. Odotellaan rauhassa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Varmaa ainakin on, että joukkue pelaa jälleen vähintään Kakkosessa kaudella 2018–2019.

SC Riverball EBK-matsissa: Juha-Matti Ryynänen (0+1) (v), Joonas Eskman, Eero Naakka (1+0), Riku Kareinen (0+1), Ossi Savolainen (1+0) (v), Pessi Suonpää, Jarkko Turunen, Henri Pupaza, Oskari Hirvonen, Klaus Nevalainen (1+0), Juha Ihalainen, Sami Partanen, Eetu Toikka, Riku Rantala

SC Riverballin futsaljoukkue kiittää yhteistyökumppaneita, kannattajia ja kaikkia kauden aikana mukana olleita!