Edessä vuoden viimeinen kotiottelu!
Huomenna lauantaina Taivaansiniset kohtaa KP-V Monkulat Kaustisilta. Joukkueet eivät ole kohdanneet aikaisemmin, joten edessä on uusi tuttavuus. Vierasjoukkue on aloittanut kautensa hyvin, keräten 17 pistettä, kotijoukkue saalis on tällä hetkellä 10 pistettä laihempi. Tähän toivotaan muutosta, kaikki kamppailut Urheilutalolla on hävitty, ainoa kotivoitto on kauden avauksesta Rantakylän urheiluhallista.
Antropov loppukauden mittaiseen sopimukseen!
Viime sunnuntaina Jyväskylässä kahdeksikon ylleen pukenut Aleksandr ”Sasha” Antropov vahvistaa Taivaansinisiä loppukauden ajan. Mies onnistui heti ensimmäisessä ottelussa maalinteossa ja valittiin riverlauman parhaaksi ottelussa Riemua vastaan.
FK Sortavalan kasvatti on harjoitellut joukkueen mukana jo kuukauden, joten hän on päässyt jo joukkueen tavoille tutuksi. Sasha on pelannut aiemmin Suomessa niin futista kuin futsaliakin. Paluu Suomen kentille tuli ajankohtaiseksi jälleen ja molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä sopimukseen. Omien sanojensa mukaan sarjan taso on kovempi Suomessa, minkä takia hän halusi päästä Suomeen pelaamaan.
Lauantaina kaikki siis Urheilutalolle kannustamaan Taivaansiniset voittoon! Nähdään lauteilla klo19.00!