MP murskasi Riverin Jatkohaaveet

Suomen Cup tuli Riverballille tienpäähän, kun Mikkelin Palloilijat näytti maalinteon mallia ja vei ottelun nimiinsä maalein 0-8 (0-2). Tuloksen myötä MP jatkaa 5.kierrokselle.

Ottelun lähtökohdat oli varmasti kaikille selvät. MP tulee pitämään palloa ja vyöryttämään hyökkäyksiä kohti Riverin päätyä. Heti ottelun alussa huomasi eron temmossa mikä kolmosen ja ykkösen seurojen välillä on. Riveriläiset kun sai pallon, niin välittömästi MP iski prässin päälle ja Riveriläiset käytännössä joutuivat vaan roiskimaan palloa omalta alueelta pois. Tarkoituksena oli pitää oma maali mahdollisimman pitkään puhtaana, mikä olisi edesauttanut jatkopaikan metsästyksessä. MP kuitenkin onnistui murtamaan River-puolustuksen jo ensimmäisen kerran 10 min. kohdalla. Vasemmalta laidalta tullut matala keskitys tavoitti maalin edessä päivystäneen Kevin Beugren, jolla oli helppo työ siirtää vierailijat 0-1 johtoon. Maalin jälkeen peli jatkui samanlaisena MP:n painostaessa ja Riverin puolustaessa tiukasti. Kun ottelua oli pelattu 31 min. niin MP lisäsi johtonsa jo 0-2. Jälleen vasemmalta puolelta tullut keskitys tavoitti keskeltä Antti-Pekka Kesosen, jonka yrityksen Anton Lindberg (Tämä joukkueen Ruotsalais-vahvistus 😛 ) torjui mainiosti, mutta jatkopallossa oli ensimmäisenä Vaillance Nihorimbere, joka ampui pallon varmasti takakulmaan. Ensimmäisellä jaksolla River ei juuri paikoilla juhlinut, joukkue onnistui oikeastaan kertaalleen vähän saamaan tilanteen poikasta MP:n maalille, mutta tilanteesta ei sen vaarallisempaa syntynyt. Puoliajalle vierailijoiden 0-2 johtoasemassa.

Taistelua Riverin maalilla.

Toiselle jaksolle River pyrki avaamaan hieman omaa peliään tappioasemassa, mutta avoimen tilan käytti MP surutta hyödyksi. Toiselle jaksolle MP:llä oli heittää vaihdosta tasokasta kaveria kentälle ja näin sai pidettyä oman temponsa kovana, mikä tuotti Riveriläisille vaikeuksia. Ottelu käytännössä ratkesi Kevin Beugren pikaosumiin jakson alussa ja näin miehelle Hattu täyteen ottelussa. Toinen jakso oli vierailta todella ammattimainen esitys ja joukkue ei höllännyt jalkaa kaasulta missään vaiheessa. Tilanteita luotiin jatkuvalla syötöllä ja Riverin parhaimistoon kuulunut Lindberg piti lukemat siedettävinä monesta takaiskusta huolimatta. Loppuvihellyksen soidessa taululla komeili vieraiden iloksi 0-8 lukemat. Arjan Goljahanpoor, Eero Ylönen, Jesse Kilpeläinen ja Leevi Leinonen merkattiin loppujen maalien tekijäksi. MP matkaa seuraavalle kierrokselle ja Riverin kohtalona on Cup-junan tyssääminen 4.kierrokselle.

Henri Pupaza jahtaamassa irtopalloa

MP osoittautui niin kovaksi kuin ennakkoon saattoi odottaa ja joukkue ei sortunut minkäänlaiseen ylimielisyyteen, vaan hoiti homman ammattilaisten elkein ja näin jatkoon pääsijästä ei jäänyt epäselvyyttä. Kotijoukkueen päävalmentaja Perttu Rytivaara kommentoi tauston tauottua peliä seuraavasti. ”No joka jätkä yritti parhaansa matsissa ja se ei riittänyt taitavaa vastustajaa vastaan. Kuitenkin olen tyytyväinen että joka jätkä tsemppasi ja teki sen parhaansa. Asioita tehtiin sovitulla tavalla ja yritys oli kiitettävää. Tämän vuoden cupista jäi hyviä ja huonoja muistoja, mikä on hieno asia. Nyt katseet sitten sarjaan ja seuraaviin koitoksiin.” Rytivaara totesi.

 

Riverin on syytä suunnata katseet nopeasti seuraavaan koitokseen, sillä se koittaa jo tulevana lauantaina. Silloin joukkue kohtaa paikallisvastustaja LehPa:n ja tämä hegemonia ottelu käydään Lehmon High Pine Lanella. Myös tämä ottelu kuvataan suorana, kun Karjalainen lähettää ottelun suorana omalla sivullaan. Kommentaattorina Riveriläisille tuttu Markus Ihalainen.

 

SC Riverball – MP 0-8 (0-2)

10. 0-1 Kevin Beugre
31. 0 -2 Vaillance Nihorimbere
51. 0-3 Beugre
53. 0-4 Beugre
71. 0-5 Goljahanpoor
82. 0-6 Eero Ylönen
84. 0-7 Kilpeläinen
90+1. 0-8 Leevi Leinonen

Ottelutallenne

Ottelukooste