Markus ”Kema“ Ihalainen Futsaljoukkueen ruoriin!
Ympyrä sulkeutuu, kun Kema palaa takaisin seuraan. Panda Ihalainen valmensi joukkuetta viimeksi seuran ensimmäisellä futsalkaudella 2012-13, jolloin joukkue voitti Itä-ja Keski-Suomen Kakkosen. Nousu tuli vasta seuraavalla kaudella, sillä nykyisin liigaa tahkoava PP-70 oli keväällä 2013 vahvempi kaksiosaisessa karsinnassa. Muutamat treenit Markku onkin jo vetänyt ja joukkue on ollut hyvällä asenteella harjoituksissa Gauden kynnyksellä.
Pelaaja puolella on tapahtunut liikehdintää, ovi on käynyt molempiin suuntiin. Pessi Suonpää muutti takaisin Tampereelle ja Riku Kareinen Helsinkiin. Tsemppiä molemmille elämään ihan ylipäätään ja pelikentille jos mahdutte johonkin pubisarjaan pelaamaan.. 😉 Lisäksi perunasäkkiosasto kaventui Miikka Naumasen verran. Uusina kasvoina joukkueeseen liittyy Santeri Ronkainen, joka tuo joukkueeseen ennen kaikkea vahvat vasemman jalan laukaukset. Ylämyllyn Messi eli Eetu Toikka nähtäneen parketilla jo tulevana viikonloppuna. Lisäksi joukkueeseen liittyy Pavel Klimov, hän on pelannut aikaisemmin futsalin kakkosta Varkaudessa, joten mies pääsee nyt voittavaan joukkueeseen. Tervetuloa!
Sopimuspelaajat 2019-20 (Tilanne 18.10):
Maalivahdit:
Joonas Eskman
Juha-Matti Ryynänen
Kenttäpelaajat:
Oskari Hirvonen
Dimitri Klimov
Pavel Klimov
Aleksandr Antropov
Eero Naakka
Klaus Nevalainen
Sami Partanen
Henri Pupaza
Riku Rantala
Eetu Toikka
Jarkko Turunen
Jesper Hokkanen
Santeri Ronkainen
Päävalmentaja: Markus Ihalainen
Maalivahtivalmentaja: Juha-Matti Ryynänen
Mentaalivalmentaja: Henri Pupaza
Huolto-Timo: Timo Ketolainen
Manageri: Tuomo Santaharju
Virallinen kuljettaja: Petri ”Pete” Laine
Tulevana sunnuntaina siis reenipeli klo17 Urkalla. Kausi pyörähtää käyntiin 26.10 klo13.00.
Kannattajakortit myynnissä, ehkä jo sunnuntaina, mikäli saadaan painosta.