SC Riverballin kaikkien aikojen kovin maalitykki futsalissa, Sammy Pylkki (1988), tekee paluun joukkueeseen! Lisäksi jo Riveriä jalkapallon puolella edustanut Dimitri Klimov (1988) on solminut pelaajasopimuksen futsaljoukkueen kanssa! Molempien pelaajien sopimukset kattavat tulevan kauden.
Pylkki palaa vuoden tauon jälkeen takaisin futsalparketeille. Taivaansinisten ensimmäisellä Futsal Ykkösen kaudella 2014-2015 mies voitti sarjan maalikuninkuuden 25 osumalla. Myös seuraavalla kaudella Pylkki teki tuhojaan osuen maalipuiden väliin 21 kertaa. Riverball saakin Pylkin myötä aimoannoksen maalintekovoimaa ja kokemusta riveihinsä. Sammyn suurin vahvuus on kova ja tarkka oikean jalan laukaus. Lisäksi hän on vahva 1 vs. 1 -haastaja. Kaudella 2018-2019 River-fanit pääsevätkin siis jälleen nauttimaan Pylkin edesottamuksista – ja voidaankin odottaa, että maaliverkot pöllyävät myös tulevaisuudessa kovaan tahtiin.
Pylkin ohella maalintekovastuuta Taivaansinisiin saapuu tuomaan kokenut Klimov, joka pelasi viime kaudella Futsal Ykköstä jyväskyläläisen LPK:n riveissä. Mies pelasi Ykkösessä muutaman ottelun, ja iski kuusi (4+2) tehopistettä. Klimov on LPK:n ohella edustanut futsalkentillä myös varkautelaista Hukka-Pallo Kakkosessa. Suurimmat meriitit mieheltä löytyvät kuitenkin futisviheriöltä, jossa Klimovin tilille on kertynyt muun muassa yksi veikkausliigaottelu Kuopion Palloseuran riveissä vuonna 2006. Moskovassa syntynyt ”Dima” on pelannut mittavan määrän matseja myös Ykkösessä Mikkelin Palloilijoiden riveissä. Klimovin vahvuuksia ovat kova ja tarkka oikean jalan laukaus, syöttötaito sekä 1 vs. 1 -haastaminen.
SC Riverballin futsaljoukkueen sopimuspelaajat kaudelle 2018-2019:
Joonas Eskman, Oskari Hirvonen, Riku Kareinen, Dimitri Klimov, Eero Naakka, Klaus Nevalainen, Sami Partanen, Henri Pupaza, Sammy Pylkki, Riku Rantala, Ossi Savolainen, Pessi Suonpää, Eetu Toikka, Jarkko Turunen (14)