Luottomiehet jatkosopimuksiin

Luottomiehet jatkosopimuksiin

Suonpää on taas tönäissyt vastustajan kumoon.

Riveri on solminut kolme merkittävää jatkosopimusta, kun neuvottelut päättyivät menestyksekkäästi Antti Jäntin (s. 1989), Riku Kareisen (s. 1989) ja Pessi Suonpään (s. 1991) kanssa. Nyt kasassa on kaikkiaan 15 pelaajasopimusta tulevalle kesälle. Lisää sopimuksia julkaistaan, kunhan niitä saadaan solmittua. Avoimet harjoitukset alkavat ensi viikolla ja niihin voi ilmoittautua mukaan TÄÄLLÄ.

 

Maalivahti Antti Jäntti aloittaa jo kymmenennen kautensa Taivaansinisissä. Luottomaalivahdiksi ja johtokunnan jäseneksi vuosien aikana edennyt Jäntti on pelannut kaikkiaan 116 ottelua River-paidassa, joista ainakin yhden kenttäpelaajana. Varoituksia hän on kerännyt River-urallaan kuusi kappaletta ja ulosajo miehelle on tuomittu kertaalleen. Pelikentän ulkopuolella Antilla on jopa suurempi merkitys. Kovana seura- ja saunamiehenä tunnettu joensuulaistunut kajaanilainen on erittäin pidetty pelaaja joukkueen sisällä ja lisäksi hänet on valittu Joensuun neljänneksi positiivisimmaksi ihmiseksi vuonna 2017. Antti itse oli tyytyväinen solmittuaan jatkosopimuksen hienon edelliskauden jatkoksi.

”-Loppukauden hyvä meininki lämmitti mieltä ja minusta tulos oli todella hyvä. Ennen kaikkea uusien pelaajien esiinmarssi oli hienoa katsottavaa ja toivottavasti nuoria kavereita tulee vastuulliseen rooliin myös jatkossa. Hampaankoloon jäi heikko alkukausi niin joukkueena kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Riverillä on nyt hyvä meininki tekemisessä kaikella tasolla ja tuntuu että imua seuraan kohtaan on. On mukava olla vielä mukana, kun muut asiat elämässä sen mahdollistaa. Ja onhan se kiva saada kymmenes kausi seurassa täyteen. Jatketaan töitä ja parannetaan ensi kesänä entisestään.”

 

Riku Kareinen saapui aikanaan Lappeenrannasta Joensuuhun ja vakiinnutti paikkansa seuran kokoonpanossa varsin nopeasti. Taitava vasenjalkainen Riku pystyy pelaamaan kentällä lähes jokaisella paikalla, mikä tekeekin hänestä erittäin monipuolisen ja käyttökelpoisen pelaajan joukkueelle. Mieluiten keskikentän keskellä viihtyvä Kareinen pelasi viime vuonna myös laitapuolustajana ja topparina, jossa otteet olivat aivan yhtä vakuuttavia kuin keskikentälläkin. Maalihirmuna Riku ei ole tullut tunnetuksi, mutta pelaamissaan 80 ottelussa hän on onnistunut kuitenkin viimeistelemään kaksi täysosumaa. Enemmänkin miehen vahvuudet ovat syöttöpelissä ja periksiantamattomuudessa, missä hän voi toimia esimerkkinä kenelle tahansa. Riku itse oli tyytyväinen jatkosopimukseen, vaikka asuinpaikkakunta opintojen päättyessä onkin vielä hieman avoimena.

”-Viime kaudesta mieleen jäi uusien nuorien pelaajien esiin nousu, joka toi intoa myös meihin kokeneempiin. Ensi kaudelta odotan parin viime kauden positiivisen nosteen jatkuvan.”

 

Pessi Suonpää saapui aikanaan opiskelemaan Joensuuhun ja ajautui JIPPOn kautta lopulta Taivaansinisiin. Väkivahva pirkanmaalainen on ehtinyt pelaamaan Riverissä jo 38 ottelua, joissa on syntynyt viisi maalia. Ylivoimaisella voimavarannolla ja kovalla vauhdilla on kuitenkin myös kääntöpuolensa, sillä kaikkiaan Suonpää on saanut Riverissä 13 varoitusta ja lentänyt kertaalleen kahdella varoituksella ulos. Suoraviivainen ja nopea pelaaja ajautui hieman yllättäen Riverissä hyökkääjäksi, mutta Pessin ominaisuudet ovat tukeneet loistavasti Riverin hyökkäyspelaamista. Viime kaudella keskikentän keskellä ja kymppipaikalla viihtynyt Suonpää oli tärkeässä roolissa, kun hän voitti tärkeitä kaksinkamppailuja keskialueella. Jatkosopimus oli myös Pessille mieluisa uutinen, vaikka hänenkään kohdallansa kesän paikkakunnasta ei ole vielä varmuutta opintojen päättyessä keväällä.

”-Loppukaudesta alkoivat palaset loksahdella kohdilleen ja pelitkin sujua joukkueella. Siitähän se hyvä on jatkaa!”, Pessi täräytti lyhyesti allekirjoituksen jälkeen.

 

 

Sopimustilanne (15): Jesper Hokkanen, Eelis Korhonen, Eero Naakka, Perttu Rytivaara, Vili Väänänen, Tommi Rautiainen, Ville Homanen, Jaakko Nissilä, Olli-Pekka Karjalainen, Oskari Hirvonen, Dimitri Klimov, Klaus Nevalainen, Antti Jäntti, Riku Kareinen, Pessi Suonpää.