Loppuviikosta vastassa SaPa ja JoPS

Taivaansiniset pelaavat loppuviikon aikana kaksi ottelua, kun joukkue matkustaa perjantaina Kolmosen otteluun Savon Pallon vieraaksi Pieksämäelle ja lauantaina Koillispuistossa vastaan astelee Viitosessa rakas paikallisvastustaja JoPS.

 

Perjantai-illaksi Pieksämäellä, ja Pohjois-Karjalaankin, on luvassa kaatosadetta ja myrskytuulia. Siinä vasta oiva keli pelata kuningaslajia! Kulunut viikko on harjoiteltu hyvällä sykkeellä ja matkaan saadaan iskukykyinen joukkue, vaikka muutamia poissaoloja onkin loukkaantumisten ja kesälomamatkojen vuoksi. Edellisellä kierroksella Taivaansiniset pelasivat maalittoman tasapelin KuKin kanssa, vaikka ottelussa oli mahdollisuudet ottaa täydet kolme pistettä. Nyt pistepussia lähdetään kartuttamaan SaPan kustannuksella, jolla kauden alku ei ole ollut paras mahdollinen. SaPalla on kasassa vain yksi piste seitsemän pelatun ottelun jälkeen. Tämä ei kuitankaan kerro koko totuutta joukkueesta. Se on osoittanut piristymisen merkkejä viime kierroksilla, sillä se on tehnyt kuusi maalia kolmessa viime ottelussa. Koko kauden saldo heillä on kahdeksan maalia. Osasyy tähän on MP:stä lainalle saatu SaPa-ikoni Juuso Liukkonen, joka on tehnyt puolet pieksämäkeläisten maaleista. Lisäksi Ykkösessä rutinoitunut Lasse Linjala on tehnyt paluun viherpaitoihin kesäkuun aikana. Taivaansiniset saavatkin olla tarkkana liukkaan Liukkosen kanssa, jolla löytyy kykyjä ratkaista ottelut vaikka yksin.

 

Voitolla Taivaansiniset pysyvät mukana tasaisen sarjan kärkikamppailussa ennen kevätkierroksen viimeistä ottelua. Kolmosen ottelu Pieksämäellä alkaa myrskyn keskellä perjantaina klo 19.

 

Lauantaina reservijoukkue puolestaan kohtaa Joensuun Palloseuran Viitosessa. Koillispuistossa pelattavan kamppailuun kokoonpano ei vielä ole tiedossa, sillä siihen vaikuttaa Kolmosessa perjantaina pelaaminen. Viitosessa Taivaansiniset ovat olleet pysäyttämättömiä pelikentällä ja viime ottelussahan kaatui LehPa/2 lukemin 8-1. Ottelu pelataan lauantaina klo 12 Koillispuiston tekonurmella. Tervetuloa seuraamaan kiihkeää paikalliskamppailua.