SC Riverballin valmistautuminen futiskauteen 2021 on edennyt maassa vallitsevan tilanteen vuoksi varsin juoksupainotteisesti. Pelaajistolla on ollut lenkkeily- ja saliohjelma käytössään, mutta jalkapalloa joukkue ei ole päässyt harjoittelemaan. Tilanne on kuitenkin pääosin tällä hetkellä sama kaikilla alueilla, joten sinänsä ei ole syytä huoleen.
Päävalmentaja Sami Ahonen on kuitenkin mietteliäs tulevan kauden osalta. ”Kyllähän tämä haastava tilanne on, kun emme pääse treenaamaan ollenkaan jalkapalloharjoitteita. Se milloin mahdollisesti päästään on myös hämärän peitossa, mutta se on asia, jolle emme tällä hetkellä voi mitään.” Pelaajiston harjoitteluun Ahonen on osittain tyytyväinen. ”Vallitseva tilanne syö tietysti hieman motivaatiota pelaajistolta ja lenkkeilyyn onkin haettu korvaavia harjoitteita ettei tarvitse koko aikaa polkuja tallata. Hiihdossa olisimme varmaan tänä vuonna aika kova nippu!”, Ahonen naurahtaa.
Joukkueen kasaaminen on hyvällä mallilla, mutta seura etsii vahvistuksia vielä usealle pelipaikalle. ”Jatkosta on sovittu n. 15 pelaajan kesken ja muutamien kanssa on neuvottelut käynnissä. Uskoisin, että saadaan jälleen hyvä nippu kasaan ja tullaan taistelemaan kärkisijoista. Seurataan tilannetta varsinkin JIPPO:n osalta ja katsotaan lopulta, ketkä sinne ei saa sopimusta. Tietysti heidän yhteistyösopimus LehPa:n kanssa syö meidän vetovoimaa, mutta pyrimme olemaan pelaajille hyvä vaihtoehto tässä vaiheessa, jos ovet eivät vielä JIPPO:oon aukea.” Ahonen päättää.
Joukkueen kentänlaitaosastolle on myös haku auki. Etsinnässä on ainakin valmennusosaamista sekä henkilöitä yleistehtäviin aina huoltotehtävistä videotuotantoon. ”Pienessä seurassa on paljon erilaisia vapaaehtoistehtäviä, joihin kaivattaisiin auttavia käsiä”, toteaa jalkapallojoukkueen joukkueenjohtaja Perttu Rytivaara. ”Tulevalle kesälle on jonkin verran ideoitu erilaisia tempauksia seuran 15-vuotis juhlavuotta koskien, mutta tilannetta joudutaan vielä tarkastelemaan koronavirustilanteen kehittyessä suuntaan tai toiseen.” Rytivaara jatkaa.
Mikäli haluat mukaan Taivaansinisten toimintaan joko pelaajana tai taustahenkilönä, ole yhteydessä päävalmentajaan tai joukkueenjohtajaan.
Päävalmentaja Sami Ahonen, 050 366 3259, ahonensami@hotmail.com
Joukkueenjohtaja Perttu Rytivaara, 040 922 5641, soccerclub.riverball@gmail.com
Manageri Tuomo Santaharju, 044 066 7722, tuomo.santaharju@luukku.com