Lehpan kanssa tasattiin pisteet

SC Riverballin ottelut Miesten Kolmosessa jatkui paikalliskamppailulla LehPaa vastaan lauantaina. Paremmuutta joukkueiden välille ei saatu ja tuomarin viheltäessä pilliin taiston tauottua, taululla komeili lukemat 0-0.

Paikalliskamppailun tunnelmaa, odottavaisia fiiliksiä ja hieman hermostuneisuutta oli havaittavissa Riverin pelaajissa ennen ottelun alkua. Kopissa tietyt pelaajat haki roolia puheillaan ja nostatettiin fiilistä kohti ottelun alkua. Itse ottelu lähti käyntiin LehPan painostuksella ja välillä tuntui, että Riverin oli hankala löytää syötöillään omia pelaajia kapeahkolta kentältä. Ensimmäisen jakson aikana näytti, että LehPa hyötyy niin voimakkaasta myötätuulesta kuin pienen kentän koosta. Joukkue prässäsi tilan pois Riveriläisiltä ja vaikeutti selkeästi Taivaansinisten pelaamista. Myös parhaat paikat siunaantuivat ensimmäisellä jaksolla punaisessa asussa pelanneelle kotijoukkueelle. Riverin maalissa pelannut Miikka Naumanen oli kuitenkin mies paikallaan ja esitti liudan hyviä torjuntoja, mm. jakson puolivälillä hieno tuplatorjuna esti LehPan hyökkääjien aikeet maalinteossa. Riverin paras paikka tuli Eero Naakalle, mutta liekkö hyökkääjä itsekin yllättynyt vapaasta paikasta, kun laukaus suuntautui hyvästä paikasta harmittavasti ylärimaan. Jakson loppupuolella River-käskyttäjä Perttu Rytivaara hieman muokkasi miehistönsä paikkoja, mikä vähän paransi Riverin peliä. Lehpa hallitsi selkeästi ensimmäisellä jaksolla kenttätapahtumia, mutta ei Riverin onneksi saanut murrettua Naumasen vartioimaa maalia. Tauolle suunnattiin tasalukemissa.

Alex Ilvonen oli pelipäällä. Kuva MP-pelistä @mai.means.dance

 

Puoliajalla River muutti hieman taktiikkaa ja myös myötätuulen ansiosta toinen jakso oli siltä huomattavasti parempaa pelaamista. Joukkue liikutti palloa nopeammin ja kentältä alkoi löytyä vapaata tilaa huomattavasti enemmän. Kaksinkamppailut alkoi myös kääntyä vierailijoille ja maalipaikkoja ruvettiin saamaan ensimmäistä jaksoa enemmän. Varsinkin oikealla laidalla pelannut Alex Ilvonen loi lukuisia paikkoja omalle joukkueella ja välillä mies oli itse viimeistelemässä, tällä kertaa vain tuuri ei ollut mukana. Jakson ylivoimaisesti paras paikka tuli ottelun loppupuolella Ville Kuuselalle, jonka kovan kudin etukulmasta torjui loistavasti kotijoukkueen nuori Rasmus Venäläinen. Lassi Laakkonen oli myös lähellä vaparista, mutta tällä kertaa Venäläisen ja LehPan pelasti tolppa. Kotijoukkue sai ottelun toisella jaksolla myös muutaman paikan, lähimpänä onnistumista oli vaparista rimaan laukonut Patrik Pakkala. Vielä aivan ottelun loppuhetkillä Riverille tarjottiin voittomaalia vastahyökkäyksestä, mutta Alex Ilvosen viuhuva kuti meni hieman ohi takakulmasta ja näin tuomarin päättäessä ottelun, pisteet jaettiin tuloksella 0-0.

 

Ottelu oli varsin vauhdikasta peliä ja paikallispelille ominaisia kaksinkamppailuja tuli ottelussa paljon. Ottelu oli kuitenkin siisti, mistä kielii vain kaksi keltaista korttia. Riveri voi olla ehdottomasti tyytyväinen ottelun toiseen jaksoon. Siinä se loi riittävän määrän maalipaikkoja ottelun voittamiseen. Kun taas ensimmäisen jakson heikko esiintyminen jätti parantamisen varaa. Yksittäisiä pelaajia on hankala nostaa esille, mutta maalilla nollan omissa pitänyt Miikka Naumanen on aina mainitsemisen arvoinen ja toiselle jaksolle palloon huomattavasti paremmin päässyt Alex Ilvonen oli näkyvä. Lehpan parhaimmistoa vieraiden näkökulmasta oli maalivahti Rasmus Venäläinen ja hyvin keskintällä peliä pyörittänyt Vili Kaasinen. Joukkueen päävalmentaja Perttu Rytivaara luonnehti ottelua seuraavasti. ”Olen erittäin tyytyväinen toisen jakson ilmeeseen. Harmittavasti ei saatu hyvistä paikoista tehtyä maalia, mutta toisaalta ensimmäisen jakson mennessä Lehpalle, ottelun lopputulos on oikeutettu.” Rytivaara kertoi lyhyesti.

 

Tästä Riverball jää pienelle tauolle otteluista ja se on seuraavan kerran joukkue pelaa vasta 22.5, kun se matkustaa Jyväskylään JJK:n reservijoukkueen vieraaksi.

 

7.5.2022 LehPa – SC Riverball 0 – 0

Karjalaisen raportti ja ottelutallenne