LAUTP vastassa Cupissa

Suomen Cup jatkuu SC Riverballin osalta huomenna lauantaina, kun se lähtee LAUTP:n vieraaksi Lappeenrantaan. Ottelu myös lähetetään suorana Ruutu+-palvelusta, joten etäkannattajat pääsevät seuraamaan ottelua livenä.

 

Riverin ja LAUTP:n välinen ottelu sai lisämausteen viime viikolla, kun Palloliitto ja Sanoma järjestivät äänestyksen kierroksen otteluista mikä halutaan nähdä livenä. Riverin ja LAUTP:n sosiaalisen median vastaajat ottivat tästä hyvin koppia ja ottelu keräsi ääniä lopulta toisiksi eniten. Äänestyksen ideana oli se, että eniten ääniä saanut ottelupari näytetään livenä Ruutu+-palvelussa, mutta Palloliitto ja Sanoma arvostivat myös Riverin ja LAUTP:n tekemistä ja äänisaalista siinä määrin, että sekin päätettiin näyttää livenä. Iso kiitos siitä päättäjille. Joukkueen päävalmentaja Perttu Rytivaara oli innoissaan asiasta, mutta ei kokenut sen suuremmin vaikuttavan pelaajien ajatuksiin. ”Todellan hieno asia molemmille seuroille, että ottelu lähetetään livenä. En kuitenkaan usko, että pelaajat kentällä hirveästi miettivät kentän ulkopuolisia asioita. Tietysti se olisi mahtavaa, jos joku pelaaja onnistuisi tekemään tässä pelissä sen elämänsä maalin.” Rytivaara pohtii.

 

LAUTP on täysin uusi tuttavuus Riverballille. Joukkue tiedetään nuoreksi ja Palloliiton tekemän jutun mukaan tämä asia vain vahvistuu. Kotijoukkue pyrkii varmasti pitämään ottelussa vauhtia ja tähän vieraiden täytyy vastata. Päävalmentaja ei hirveästi haastattelu hetkellä ollut ehtinyt tutustua joukkueeseen, mutta jotain tietoja vastustajasta jo oli. ”Vaikea peli varmasti tulee, koska vastustaja on täysin tuntematon ja koostuu nuorista vikkelistä pelaajista. Fyysisesti ottelu täytyy saada hallintaan heti alusta, mutta varmasti vastustaja taito- ja nopeustaso tuottaa meille haasteita. Tiukka peli tulossa.” Rytivaara ennakoi.

 

Vieraiden pelaajatilanne elää jatkuvasti ja viimeiset tiedot lähtevistä pelaajista saadaan huomenna ennen kokoonkotumista päivälounaalle Mihailin Tavernaan. Joukkue lähtee hakemaan Cup-tarinalleen jatkoa ja huomenna laitetaan varmasti kaikki peliin, että jatkopaikka saadaan mukaan Lappeenrannasta. Ottelu alkaa huomenna lauantaina 8.4.2022 klo. 18.30. Paikkana Amiksen tekonurmi, Lappeenranta.

 

Mikäli et pääse paikan päälle kannustamaan Taivaansinisiä, niin nyt sinulla on loistava mahdollisuus seurata ottelua suorana Ruutu+-palvelusta. Ottelulinkki tässä. Petri Laineen sanoja lainaten ”Taistele Taivaansininen!”