Korona varjostaa juhlavuotta – Riveri 15v

SC Riverball täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Seura perustettiin 30.11.2006 ja toimi alkujaan ainoastaan jalkapallojoukkueena. 2012 seura otti lajivalikoimaansa myös futsalin. Tuleva kesä tulee olemaan kilpailutoimintojen osalta seuran 15. ja tämän vuoksi on tarkoitus muistella kuukausittain seuran edesottamuksia menneiltä vuosilta.

 

Vaikka koronatilanne varjostaakin tällä hetkellä harrastustoimintaa, on Riverillä suunnittelilla myös erityisiä juhlatapahtumia vuoden ajalle. Nähtäväksi jää, mitä suunnitelluista tapahtumista pystytään järjestämään. Ainakin ulkomaan reissu tulee keväältä jäämään pois. Tällä hetkellä tilanne Joensuussa on se, ettei jalkapallojoukkue pääse harjoittelemaan laisinkaan lajiharjoituksia. Ainoastaan maakunnan ykkösseura Jippo saa treenata aikuisten osalta. Lisäksi futsalin puolella Riverin Ykkösessä pelaava edustusjoukkue harjoittelee ja pelaa normaalisti, mutta tällä hetkellä joukkueen jäsenistä peräti kolmella on todettu korona ja lisäksi karanteenissa on useampia pelaajia sekä tesituloksia odottelee muutama. Tilanne ei siis ole tältä osin kovin valoisa kummankaan lajin edustajille.

 

Vaikka tilanne nyt tammikuussa onkin synkkä, ei näin ole aina ollut. Juhlavuoden ensimmäisenä kuukausimuistona palataan vuoteen 2014, jolloin 19. tammikuuta pelattiin Suomen Cupin 1. kierroksen ottelu legendaarista Kuopion Eloa vastaan. Tämä kyseinen ottelu on joukkueiden ainoa virallinen kohtaaminen historiassa. Ottelu pelattiin Kuopion kuplahallissa, jonka hiekka-alusta tarjosi sopivasti jännitystä niin kenttäpelaajille, maalivahdeille kuin katsojillekin. No synkkyyttä tässä ottelutapahtumassa oli sen verran, että pukukopissa ei toiminut valaistus ja hanasta tuli vain kylmää vettä, mutta eipä se sen kummemmin haitannut. Ohessa olevan videon kautta on mukava palata voitokkaisiin tunnelmiin, kun Riverin ykkösfani Holle oli saapunut myös paikalle kannustamaan. Hollen huuto kaikui mukavasti hallissa. Ottelun ainokaisen teki Riverin Aleksi Eskelinen, joka oli useamman vuoden merkittävässä roolissa Riverin pyörittäessä vielä junioritoimintaansa. Joukkueessa oli tuolloin muutamia pelaajia, jotka ovat edustaneet Taivaansinisiä aina tähän päivään asti. Yksi näistä on nykyinen päävalmentaja Sami Ahonen, joka toimi kyseisessä ottelussa joukkueen kapteenina. Riveri voitti ottelun siis lukemin 0-1 (0-0) ja eteni toiselle kierrokselle JoPS:aa vastaan. Tämän vuoden Cup-taival päättyi kuitenkin tuohon otteluun arkkivihollisen oltua parempi lukemin 0-2.