Kolmonen alkaa vihdoin

Kolmonen alkaa vihdoin

SC Riverball aloittaa Kolmosen kautensa sunnuntaina 14.6. Kuopiossa Kings SC:n vieraana. AFC Keltik:n ja ToU:n luovuttua sarjasta koronatauon aikana, pelataan sarja 10 joukkueella yksinkertaisena sarjana, jonka jälkeen joukkueet jaetaan loppusarjoihin. Kolmosen voittaja karsii noususta Kakkoseen muiden Kolmosen voittajien kanssa.

 

Taivaansinisten jalkapallojoukkue on harjoitellut koko talven määrätietoisesti ja lähtökohtana oli tähdätä jälleen sarjan kärkisijoille; olihan joukkue kahtena edellisenä kautena sarjan kolmas. Talven harjoitukset sujuivatkin varsin mallikkaasti, mutta koronan vuoksi treenikausi keskeytyi. Ennen taukoa Riveri ehti pelaamaan myös yhden virallisen ottelun Regioins’ Cupin merkeissä, mutta tuossa ottelussa ei menestystä tullut AC Barcan haettua jatkopaikan rankkareiden jälkeen. Harjoitusotteluita pelattiin muutamia, mutta lopulta kauteen valmistaudutaan lähes pelaamattomassa tunnelmassa.

 

Kun joukkueharjoitukset jälkeen jatkuivat, harjoitteli Riveri kahdessa ryhmässä pitäen ryhmäkoot maksimissaan kymmenessä. Parin viikon ryhmäharjoittelun jälkeen joukkueharjoitukset pyörähtivät käyntiin iloisissa merkeissä, mutta ikävä kyllä harjoitusottlelua kauden kynnykselle ei enää saatu sovittua. Tästä johtuen Riveri on pelannut paljon harjoituksissa ja perjantaina päästiin pelaamaan omalla porukalla 11v11 ottelu, joka päättyi 4-2 lukemiin. Ottelussa oli nähtävillä paljon hyviä asioita ja pelituntuma näytti olevan kohdallaan. Tällä hetkellä rosteri on pienistä vaivoista huolimatta varsin laaja, vaikka muutamia pelaajia onkin telakan puolella. Ensi viikolla harjoituksissa on varmasti luvassa edelleen paljon peliosuuksia, mutta vähitellen loppuviikkoa kohden aletaan valmistautumaan kuopiolaisten kaatoon ja sarjan avaukseen. Joukkueen sopimuspelaajien määrä on tällä hetkellä neljä maalivahtia ja 28 kenttäpelaajaa, mutta kahden pelaajan kanssa sopimusneuvottelut ovat vielä kesken aivan kauden kynnyksellä.

 

Tulevan kauden Kolmonen on Taivaansinisten lasien läpi katsottuna mielenkiintoinen, vaikka naapuriseura AFC Keltik ei sarjaan lopulta osallistukaan. Uutena tuttavuutena vastaan astelee nuori Komeetat Jyväskylästä, joka pelaa samalla miehistöllä A-junioreiden Ykköstä ja Kolmosta. Muut joukkueet ovat sitten enemmän tai vähemmän tuttuja. Lyhyessä sarjassa alkukauden ottelut korostuvat ja vireen löytäminen heti ensi viikolla on tärkeää. Kaksi ensimmäistä vastustajaa ovat Kings ja Warkaus JK ja molemmat kohdataan vieraskentällä. Kumpainenkin joukkue on ollut Riverille hankala vastustaja historiassa ja jälleen on syytä odottaa tasaista vääntöä avausotteluissa. Kolmantena vastaan astelee nuori ja ennakkoluuloton Komeetat, josta on vaikea sanoa etukäteen mitään. Neljäntenä kohdataan arkkivihollinen JPS, joka on vahvistunut tulevalle kaudelle. Lyhyen kesätauon jälkeen seuraa kaksi erittäin kovaa ottelua. Viidentenä Riveri matkaa Iisalmeen Kakkosesta Kolmoseen pudonneen PK-37:n vieraaksi ja viikkoa myöhemmin Joensuuhun saapuu sarjan ennakkosuosikki FC Blackbird. Kovat ottelut eivät tähän lopu, sillä Rastaiden jälkeen Riveri matkustaa Lehmoon LehPa:n, JIPPO:n reservijoukkueen, vieraaksi. Alkusarjan kaksi viimeistä ottelua ovat AC Barcaa ja PAVE:a vastaan. Molemmat ovat Riverille pahoja vastustajia. AC Barca on jopa niin paha vastus, että Riveri ei ole koskaan onnistunut voittamaan riistaveteläisiä. Alkusarjan jälkeen joukkueet jaetaan ylä- ja alaloppusarjaan, jossa pelataan vielä neljä ottelua.

 

Tervetuloa seuraamaan Riverin otteluita Mehtimäen tekonurmelle ja vieraskentillekin. Tänä vuonna Keskuskenttä jää kokematta, sillä stadionia remontoidaan koko kesä.