SC Riverballin kausi Miesten Futsal-ykkösessä tulee päätökseen tulevana viikonloppuna, kun se kohtaa lauantaina 2.4.2022 vieraissa Hifk FS:n. Kauden ensimmäinen kohtaaminen joukkueiden välillä päättyi Hifk FS:n 4-5 voittoon Joensuussa.
Ottelussa vierasjoukkueella ei ole enää valitettavasti panosta, vaan se voi lähteä otteluun rennoin mielin. Sen sijaan kotijoukkue halajaa ottelusta varmasti pisteitä, sillä se taistelee vielä nousua pois suoran putoajan paikalta. Hifk FS on kaksi pistettä perässä FC OPA:a, joka kohtaa viimeisellä kierroksella paikalliskamppailussa Tervarit. Vierasjoukkueen päävalmentaja Juha-Matti Ryynänen ennakoikin peliä seuraavasti. ”Hifk:lle ottelu on todella iso ja meille jää kiusaajan rooli. Voittoa lähdetään ehdottomasti hakemaan ja halutaan näyttää kaikille, että ei olla niin huono joukkue kuin mitä sarjataulukko osoittaa.” Ryynänen kertoo.
Vierasjoukkueen pelaajatilanne näyttää viimeiseen otteluun lähdettäessä varsin hyvältä ja joukkue saaneekin matkaan pari kentällistä pelaajia. ”Tällä hetkellä näyttää, että päästään lähtemään parilla kentällä, mikä mahdollistaa meille erilaisia taktisia juttuja.” Ryynänen avaa. Lisäksi päävalmentaja on hieman salamyhkäinen kertoessaan, että muutama ”ässä” saattaa olla hihassa. Vierasjoukkueen parhaimmistoa on tällä kaudella ollut monessa peleissä isot minuutit keränneet Vili Väänänen ja Tuomas Pulkkinen. Vili on tehnyt tehot 8+8 ja Tuomas 8+6. Kotijoukkueen tehokkaimpina on häärinyt tällä kaudella Juho Mäkiniemi (11+12), Oskar Lindberg (8+10) ja Timo Peltola (9+7). Lauantaina nähdään heiluttaako näistä herroista joku tahtipuikkoa ottelussa.
Ottelu alkaa lauantaina 2.4.2022 klo. 16 ja paikkana on Pirkkolan palloiluhallissa. Kaikki Helsingin seudulla asustelevat River-fanit vaan sankoin joukoin katsomaan kannustamaan Taivaansinisiä!’
2.4.2022 klo. 16.00 Hifk FS – SC Riverball, Pirkkolan palloiluhalli, Helsinki