Taivaansiniset avasivat kauden vakuuttavalla voitolla viime viikonloppuna, kun JPS kaatui lukemin 1-5. Nyt perjantaina sarja jatkuu kotikentällä AC BARCA:n saapuessa Mehtimäelle. Ottelu alkaa klo 19.00, joten tervetuloa katsomaan jalkapalloa livenä. Ensimmäiset 625 henkilöä pääsevät stadionalueelle.
Riverin sarjakausi Kolmosessa jatkuu perjantaina kotiottelulla AC BARCA:aa vastaan. Kotijoukue on treenannut viikon hyvin ja on kaikin puolin valmiina otteluun. Joukkue on edelleen treenannut määrätietoisesti tiettyjä pelillisiä asioita ja viime ottelu on ruodittu kehityskohteiden osalta läpi. Joukkueen terveystilanne on sinällään hyvä, että uusia loukkaantumisia ei ole tullut ja näillä näkymin koko Jyväskylässä startannut porukka on käytettävissä myös huomenna. Joitakin poissaoloja joukkueessa kuitenkin on, mutta varmuudella poissa olevia ei voida vielä todeta pitkäaikaisloukkaantuneita lukuunottamatta.
AC BARCA on kerännyt talven aikana lukuisia vahvistuksia joukkueeseensa ja onkin yksi sarjan ehdottomia voittajasuosikkeja. Useampi Kolmoseen erinomainen pelaaja on valinnut tämän kauden seurakseen tämän riistaveteläisen urheiluseuran. Sarja-avauksessaan AC BARCA tasasi pisteet toisen ennakkosuosikin FC Blackbirdin kanssa, joten vierailijat lähtevät varmasti hakemaan perjantaina avausvoittoaan tälle kesälle.
Valmentaja Sami Ahonen oli tyytyväinen sarjakauden avausottelun tulokseen Jyväskylässä, mutta löysi vielä parantamisekin varaa peliesityksestä. Joukkue on tänä vuonna pelaajamäärältään kapeampi kuin parina viime kautena, mutta se on tasaisen vahva ja monipuolinen. Ahonen pitääkin huomista ottelua hyvänä mittarina tämän hetkisestä joukkueen vireestä, mutta on luottavainen peliä edeltävänä päivänä.
Erittäin hyvä tasonmittari tässä vaiheessa meille, kun saadaan yksi sarjan ennakkosuosikeista vastaan. Joukkueessa ollut hyvä vireystila viime viikonlopun voiton jälkeen ja lähdetään tästäkin ottelusta hakemaan hyvää tulosta. Joukkueena pitää meidän taas joka osa-alueella onnistua, että voidaan Barca voittaa. Mielenkiintoinen ja vahva joukkue tulee vastaan.
Tähän uutiseen on kuitenkin liitettävä myös ikävä uutinen. Viime kaudella joukkueen pelaajiston toimesta kauden parhaaksi pelaajaksi valittu Vladislav Dirgin siirtyy toiseen seuraan henkilökohtaisen syyn vuoksi, eikä näin ollen ole käytettävissä Taivaansinisten rosterissa ainakaan tällä erää. Seura kiittää ”Vladia” kuluneesta ajasta ja toivottaa tsemppiä loppukaudeksi!
Tästäkin huolimatta SC Riverball toivottaa kaikki jalkapallon ystävät perjantaina klo 19.00 Mehtimäen tekonurmelle seuraamaan tiukkaa kamppailua sarjapisteistä. Vladin sijasta paikalla voit nähdä esimerkiksi Klausin ja Mixun, joten näkemistä riittää. RiverCafé palvelee tuttuun tapaan ja pääsymaksua ei peritä, mutta katsojia ei voida ottaa 625 enempää. Tule siis ajoissa paikalle.