Kokeneet laitapelaajat Riku Kareinen (1989) ja Ossi Savolainen (1991) ovat rustanneet puumerkkinsä SC Riverballin futsaljoukkueen sopimuspaperiin. Molemmat pelaajat ovat esiintyneet parketilla jo Riverin ensimmäisestä futsalkaudesta 2012–2013 lähtien – Savolainen kauden alusta, Kareisen futsalura alkoi kauden lopulla. Viime kaudella kaksikko oli isossa roolissa ykköskentän laitureina, kun joukkue nousi täydennysmenettelyn kautta Futsal Ykköseen.
Kaudella 2017–2018 Riku Kareinen iski kymmeneen sarjaotteluun yhdeksän tehopistettä (6+3). Kareinen on tunnettu futsalkentillä vahvasta liikkeestään, kurinalaisesta puolustuspelaamisestaan sekä kovasta vasemman jalan pommista. Myös syöttötaito lukeutuu herran vahvuuksiin.
– Mukava päästä haastamaa itteään taas kovemmalle sarjatasolle, kommentoi lappeenrantalaistaustainen Kareinen sopimustaan.
Myös Ossi Savolainen on tyytyväinen sarjatason vaihtumisesta astetta korkeampaan. Kymmeneen sarjamatsiin Savolainen kirjautti viime kaudella 13 tehopistettä (8+5). Kareisen ohella vahvasta vasemmasta jalastaan tunnettu Savolainen on pelote vastustajan päädyssä kirjavan syöttövalikoimansa ansiosta.
– Viime kaudesta jäi jonkin verran hampaankoloon, vaikka nousu tulikin. Kyllä Ykkönen on Riverille se oikeampi sarjataso, ja ensi kaudella pitää ehdottomasti saada vieraskamppailuista enemmän pisteitä kuin kahdella aiemmalla Ykkösen kaudella, pohdiskeli Savolainen.
Sekä Kareisen että Savolaisen otteita on mahdollista nähdä kesäaikana SC Riverballissa myös vihreän veran puolella.