Juukalaisista ei vastusta Riverille Viitosessa

Juukalaisista ei vastusta Riverille Viitosessa

SC Riverball kohtasi tänään Viitosessa JuPS:n Juuasta. Ottelussa nähtiin varsin mukavasti palloillut Riveri, joka oli lopulta selvästi parempi lukemin 4-0 (2-0).

 

Avausmaali syntyi jo ottelun neljännellä minuutilla, kun erinomaisen ottelun pelannut Akseli Kuosmanen eteni vasenta laitaa ja toimitti pallon kohti maalia. Maalilla vierailijoiden maalivahdille ja topparille sattui pieni kommunikaatioerhe ja pallo löysi tiensä yllättäen Klaus Nevalaisen jalkaan, jolla oli helppo työ siirtää peliväline tyhjään maaliin. Puoliaika jatkui Riverin komennossa ja maalipaikkoja oli lisämaaleihin. Kaikki vedot kuitenkin suuntautuivat yli maalin tai päätyrajan, taisi yksi veto mennä jopa sivurajasta yli. Edes puolittaisista läpiajoista palloa ei saatu kunnolla kohti maalia eikä myöskään keskityksiin päästy ensimmäisenä. Puoliajan lopussa syntyi lähes identtinen hyökkäys, joka johti Taivaansinisten toiseen maaliin. Riku Kareinen lähetti Kuosmasen matkaan vasemmalla laidalla ja hän toimitti pallon maalin eteen. Nevalainen oli jälleen maalin edessä häiriköimässä, mutta tällä kertaa pallo kimmahti verkkoon topparin jalasta. Kaikki kanssapelaajat kehuivat Klausia niin kovasti, että jopa hän alkoi uskoa tehneensä jo toisen maalin. Laatutuomari Erkki-Pekka Ronkainen oli kuitenkin tarkkana ja tuomitsi maalin oikein omaksi maaliksi.

 

Toisella jaksolla Riveri jatkoi painamista ja maalipaikkojen luomista, mutta viimeistely oli luokatonta. Edes läpiajoista ei saatu palloa maaliin ennen ottelun loppua. Muutama minuutti ennen täyttä aikaa vaihdosta peliin mukaan tullut Sami Ahonen kirmasi vasemmalta laidalta puolustajan ohi ja keskitti pallon takatolpalle, josta sinne hiipinyt Oskari Hirvonen hyppypuski pallon maaliin. Ottelun komein maali nähtiin lisäajalla, kun Tommi Rautiainen pommitti pallon vastustamattomasti yläkulmaan reilusta 20 metristä.

 

Vaikka ottelussa maalipaikkoja tuhlattiin luvattoman paljon, oli peliesitys muutoin erittäin hyvä. Pallo teki töitä selvästi miehiä enemmän ja suurin osa pelaajista esiintyi muutenkin edukseen erityisesti hyökkäysten rakenteluvaiheessa. Viikko jatkuu vielä kahdella palloharjoituksella ja lauantaina Kolmosessa vastaan asettuu Kurkimäen Kisa Kuopiosta. Tervetuloa seuraamaan ottelua Keskuskentälle lauantaina 16.6. klo 15.