SC Riverballin kausi jatkuu Miesten Kolmosessa 28.4 kotiottelulla JPS:ää vastaan. Ottelu pelataan Joensuun kenttäolosuhteiden takia Paloaukean tekonurmella, Ylämyllyllä. Ottelu alkaa klo. 19.15.
Kausi lähti Riverin osalta liikkeelle tärkeällä vierasvoitolla PK-37:stä. Ottelussa Riverin puolustuspelaaminen toimi hyvin ja vaikka PK-37 hallitsi palloa, ei Riverillä ottelussa suurta hätää ollut. Päävalmentaja Perttu Rytivaara ottikin ensimmäisen ottelun tuoman buustin esille pienessä haastattelussa. ”Ensimmäisestä ottelusta saatu voitto tuo tietysti lisää itseluottamusta ja saatiin siitä hyvää fiilistä tekemiseen.” Rytivaara aloittaa. Päävalmentajalla on selkeät toiveet Torstai-illan kamppailuun. ”Joukkue pystyy pelaamaan hyvää futista ja sitä minä odotan ehdottomasti joukkueelta myös huomenna. Pystytään rakentamaan peliä maltilla ja luomaan riittävä määrä maalipaikkoja ja niistä onnistumisia ottelun voittoon.” Aivan ideaalista tilanteesta kotijoukkue ei otteluun pääse, sillä pienet sairastelut ja loukkaantumiset vaivaa joukkuetta. Rytivaara kuitenkin kertoo, että iskukykyinen joukkue on huomenna käytettävissä ja vain voitto mielessä lähdetään otteluun.
JPS aloitti kauden niukalla tappiolla paikallisottelussa, jossa FC Blackbird vei pisteet lukemin 1-2. Suomen Cupissa joukkueen tie katkesi 3.kierroksella, kun se joutui toteamaan PKKU:n vahvemmaksi lukemin 0-4. JPS on Riverille tuttu vastus jo monelta kaudelta ja otteluissa on yleensä nähty useampia maaleja, joten yleisöön menevää ottelua on odotettavissa huomennakin. Riverin näkökulmasta mielenkiintoisin pelaaja lienee viime keväänä joukkueen mukana treenaillut Aleksi Räsänen, joka muuten onnistui viime kaudella maalinteossa joukkueiden keskinäisessä ottelussa.
Ottelu pelataan siis poikkeuksellisesti Ylämyllyllä paloaukean tekonurmella. Ottelu alkaa klo. 19.15 ja RiverCáfe paikalla totuttuun tapaan. Tervetuloa kannustamaan kotijoukkuetta voittoon!