JJK vahvempi

SC Riverball jatkoi Kolmosen otteluitaan sunnuntaina, kun JJK Jyväskylästä kävi vierailemassa Joensuun keskuskentällä. Vierasjoukkue oli pelissä parempi lukemin 0-5 (0-1). Pelissä ilahduttava asia oli kotijoukkueen taistelu loppuun saakka ja seuran oman kasvatin Lassi Laakkosen debyytti edustusjoukkueessa.

 

Riverin ja JJK:n välinen kamppailu käytiin tuulisessa säässä sunnuntaina. Jo prlin alkuminuuteilla oli selvää, että JJK hallitsee enemmän palloa, mutta kotijoukkue piti pakkansa tiiviinä ja puolusti uhrautuvasti. Avausmaalia ei kuitenkaan odotettu kovin kauaa, kun 12. peliminuutilla Niklas Kauppinen viimeisteli lukemiksi 0-1. Tilanteessa jyväskyläläiset pääsivät murtautumaan Riverin puolustuksen ohi rajaheitosta ja lopulta syöttö tavoitti takatolpalla yksin olleen Kauppisen. Johtomaalin jälkeen vierailijat jatkoivat painostamista, mutta kotijoukkue puolusti uhrautuvasti. Puoliajan loppupuolella Riverillä oli oiva mahdollisuus tasoittaa ottelu, kun se sai hetkellisesti painetta JJK:n päätyyn. Ensin Klaus Nevalainen karkasi puolustukselta läpiajoon, mutta ei onnistunut ohittamaan maalivahtia tällä kertaa. Tilanteen jälkeen Riverillä oli vielä muutama hyvä painostusjakso, mutta tasoitusta ei saatu aikaiseksi. Puoliajalle mentiin vierailijoiden johdossa. Jobin postia viime hetkillä toi Oskari Ylikosken olkapään sijoiltaanmeno, joka pitänee miehen sivussa loppukauden ajan.

 

Toisella jaksolla pelin henki oli samanlainen. Nopeasti palloa liikuttaneet jyväskyläläiset olivat selkeästi hanakampia irtopalloissakin ja Riveri joutui enemmän tyytymään vastahyökkäyksiin. Riveri oli kuitenkin omilla vahvuuksillaan hyvin mukana pelissä toisen jakson alkuminuuteilla, mutta 50 minuutin kohdalla Robin Saastamoinen pääsi tuikkaamaan tilanteeksi 0-2. Tämä osuma hieman hyydytti Riverin taistelua, vaikka joka tilanteessa yritettiin kyllä loppuun asti tämänkin jälkeen. 0-2 tilanteessa Nevalaisella oli toinenkin hyvä paikka tehdä maali, mutta vastustajan maalivahti sattui jälleen olemaan juuri siinä, mihin Klaus pallon potkaisi. Ottelun viimeinen vartti oli enemmän pelailua ja vähillä penkkimiehillä varustautunut Riveri alkoi väsymään. Vartti ennen loppua Saastamoinen teki illan toisensa ja vain kolme minuuttia tästä tilanne oli jo 0-4, kun Matias Sarlin laittoi pallon pömpeliin ohi Antti Jäntin. Loppulukemat 0-5 viimeisteli illan kolmannellaan Robin Saastamoinen 86. minuutilla.

 

Ottelusta ei siis jäänyt käteen kuin kova yritys. Riveri on nyt taistellut kolme ottelua erittäin kapealla kokoonpanolla ja tämä saanee jatkoa myös keskiviikkona Ylikosken loukattua olkapäänsä. Positiivisiakin uutisia Riverille kuitenkin saatiin, kun jo tovin treeniringissä mukana ollut Lassi Laakkonen (s. 2003) pelasi ensimmäiset minuuttinsa edustusjoukkueessa. Ottelut jatkuvat jo huomenna keskiviikkona Kuopiossa, kun Riveri matkustaa Kuninkaiden vieraaksi. Tervetuloa seuraamaan ottelua Savoon.