IRPA kaatui Viitosessa

Perjantai-iltana pelattiin varsin mallilkas Viitosen ottelu, kun IRPA isännöi Riveriä Koillispuistossa. Ottelussa Riverillä oli mukana 18 pelaajaa, joista osalle ottelu toimi valmistavana treeninä huomiselle. Lisäksi karenssin vuoksi tänään pelikelvottomat pelaajat vetivät tunnin valmistavan treenin ennen Viitosen ottelun alkua. Ottelu päättyi lopulta Taivaansinisten 1-2 (1-1) voittoon Eemi Porennon ja Iiro Porkan maaleilla.

 

Riveri aloitti ottelun väkevästi ja pyrki pitämään palloa hallitusti peliä rakentaen. Aivan ottelun alussa hallinta ei kuitenkaan tuottanut huippupaikkoja, vaan IRPAn puolustajat saivat pysäytettyä hyökkäykset 20 metrin hujakoille. IRPA puolestaan hyökkäsi avausjaksolla suoraviivaisesti vastaan. Ottelun alkupuoliskolla kotijoukkueella oli muutama hyvä erikoistilanne, mutta maalilla aloittanut Miikka Naumanen piti maalinsa puhtaana varmoilla torjunnoillaan ja hyvällä ohjauksellaan. Ottelun avausmaalin teki Porento oman rangaistuspotkunsa riparista. Tilannetta edelsi Riverin pitkä pallo, johon Porento ehti ennen kaverin maalilla pelannutta ex-riveriläistä Esa Kokkoa. Kokko joutuikin käyttämään tilanteessa vilpillisiä otteita, joten pallo vietiin pilkulle. Porento asteli itse laukomaan, mutta Kokko ehti keskelle jääneen vedon eteen hienosti estäen suoran onnistumisen. Irtopallossa ensimmäisenä oli kuitenkin Eemi itse ja Riveri johtoon. IRPA jatkoi painostusta pitkillä palloilla tämänkin jälkeen ja erään pallon seurauksena maalivahti Naumanen sai nappulakengästä sääreensä ja polvesta nenäänsä hyvän vastaantulon seurauksena. Maalille jouduttiin vaihtamaan kakkoskassari Joonas Eskman. Riverillä oli erikoistilanteiden puolustamisessa hiukan vaikeuksia ensimämisellä jaksolla ja IRPA pääsikin rokottamaan keskitysvapaapotkusta. Riverin hävittyä sekä ykkös- että kakkospallon keskitystilanteessa, jäi IRPAn hyökkääjälle lopulta helppo työ siirtää pallo verkkoon lähietäisyydeltä. Ensimmäinen jakso oli kokonaisuutena vähän sekava, mutta ihan laadukas. Molemmat joukkueet pelasivat omaa peliään. Noin 20 minuutin kohdalla Riveri suoritti jo puolenkymmentä vaihtoa, kun huomenna kokoonpanossa olevia pelaajia otettiin pois kentältä.

 

Toinen puoliaika oli Taivaansinisiltä vähän sekavampi kuin ensimmäinen. Pelin luonne muuttuikin toisella jaksolla paljon, sillä myös IRPA alkoi pelaamaan palloa enemmän lyhytsyöttöpelillä. Kotijoukkue painoi kovaa kohti Taivaansinisten päätyä, mutta puolustuksessa hyvin johtanut Arttu Lajunen pystyi pitämään naapurin aisoissa debyyttiottelunsa pelanneen nuoren Lassi Laakkosen (2003),  irlantilaisen Ezra O’Neillin sekä loukkaantumisen jälkeen paluun kentille tehneen Kimmo Hirvosen kanssa. IRPA pääsi hätyyttelemään Eskmanin maalia erittäin vaarallisesti ainoastaan muutaman kerran toisen jakson aikana. Yksi laukauksista pamahti ylärimaan ja kerran IRPA tekikin maalin, mutta se oli paitsio. Viimeisen puolen tunnin aikana Riveri vaihtoi kentälle Viitosen maalipörssiä johtavan Dimitri Klimovin ja kokeneen Sami Ahosen., jotka toivat hyvin lisävauhtia Taivaansinisten peliin. Keskikentän keskellä erinomaisesti uurastanut Iiro Porkka sai hyvin tukea kokeneilta kavereilta ja Riveri saikin otetta loppupuolella. Edellisten konkareiden lisäksi kentälle vaihdettiin 10 minuuttia ennen loppua kentällä jo alussa käyneen Riku Kareisen ja Eemi Porennon. Taivaansiniset hakivat kokeneiden ja taitavien kavereiden kautta ratkaisua otteluun ja siinä onnistuttiin täydellisesti. Vain muutama minuutti ennen pelikellon pysähtymistä Kareinen pääsi keskittämään vasemmalta maalille ja taka-alueella vapaana ollut Porkka viimeisteli voittomaalin erinomaisen iltapuhteensa päätteeksi.

 

Ottelu oli tänään vaikea ja vaihtoja tehtiin paljon, mikä osaltaan sotki peliä. Siitä huolimatta kentällä tuli hyviä suorituksia kaikille pelaajille ja jokainen halusi voittaa ottelun tosissaan. Erityisesti maalinteossakin onnistuneet Porkka ja Porento pelasivat hyvän ottelun. Myös topparina koko pelin luutinut Laakkonen oli positiivinen yllätys ja osoitus siitä, että omia kasvatteja alkaa murtautumaan miesten peleihin.

 

Huomenna ottelut jatkuvat Kolmosessa, kun klo 15 vastaan asettuu Kings SC Kuopiosta. Ottelu pelataan Joensuun Keskuskentällä. Tervetuloa kannustamaan Taivaansiniset kolmanteen peräkkäiseen voittoon Kolmosessa!