Riveri on solminut jatkosopimuksen varusmiespalveluksesta vapautuneen Iiro Porkan kanssa. Varusmiespalveluksesta palannut herra on joukkueen 20. sopimuspelaaja tulevalle kaudelle. Harjoitusottelut pyörähtävät käyntiin helmikuun lopulla, jolloin futsalkausi on päättynyt.
Riveri ja Iiro Porkka (s. 2000) ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Viime kauden syyspuolikas meni miehellä Onttolassa, missä hän suoritti varusmiespalveluksensa. Rajajääkäri Porkka on Riverin nuorta osastoa ja näin ollen tärkeä palanen tulevaisuutta. Keskikentällä viihtyvän Porkan vahvuuksia ovat erinomainen pelinluku- ja syöttötaito, joilla mies pystyy hyvin auttamaan joukkuetta hyökkäyssuuntaan. Taitava pelaaja on kahden kauden aikana pelannut vasta yhdeksässä virallisessa ottelussa, mutta kehityksen jatkuessa samanlaisena vastuu kasvaa varmasti. Varusmiespalveluksen jälkeen hän pääsee keskittymään myös jalkapalloharrastukseen paremmin. Tämän vuoden puolella harjoituksiin palannut Porkka olikin innoissaan valmistautumassa tulevaan kauteen.
Lähden hyvillä mielin uuteen kauteen. Tuntui ihan hyvältä päästä pitkästä aikaa pelaamaan.
Tilastot Riverissä
9 ottelua
0 maalia
0 varoitusta
Taivaansinisten treenit ovat pyörähtäneet käyntiin Rantakylän liikuntahallissa ja uusia miehiä on käynyt harjoituksissa näytillä. Osan kanssa sopimusneuvotteluja on alotettu ja osa antaa vielä näyttöjä valmennusjohdolle. Kuitenkin lisää sopimusuutisia lienee luvassa jo tällä viikolla. Myös harjoitusotteluita on saatu sovittua talvikaudelle. Ajallisesti nämä sijoittuvat futsalkauden jälkeen, joka loppuu 15. helmikuuta. Tällä hetkellä sovittuna on neljä harjoitusottelua, jonka lisäksi joukkue osallistuu Regions’ Cup:iin. Myös lisäharjoitusottelut ovat selvityksen alla.
Sovitut harjoitusottelut
- 22.2. klo 18.15 Rantakylä SC Riverball – PK-37
- 29.2. klo 20.15 Rantakylä SC Riverball – Kings SC
- 22.3. klo 14.00 Rantakylä JIPPO – SC Riverball
- 10.4. klo 19.00 Wien FC Union 12 – SC Riverball
Sopimustilanne (20): Antti Jäntti, Perttu Rytivaara, Klaus Nevalainen, Vili Väänänen, Eelis Korhonen, Jesper Hokkanen, Konsta Kokko, Elias Niskanen, Ville Homanen, Henri Pupaza, Oskari Ylikoski, Lassi Laakkonen, Olli-Pekka Karjalainen, Jarkko Turunen, Vilppu Leinonen, Joonas Eskman, Eero Naakka, Oskari Hirvonen, Miikka Naumanen, Iiro Porkka.