Viime ottelusta hienon voiton saavuttaneet Taivaansiniset matkustavat perjantai-iltana naapurikuntaan Kontiolahdelle, tarkemmin sanottuna Lehmoon. Ottelu LehPa:a vastaan alkaa klo 19.00 High Pine Lanella. Tervetuloa seuraamaan parasta paikallispeliä tällä kaudella.
Tällä hetkellä sarjassa kolmantena majaileva Riveri sai viime viikonlopun voitosta jälleen uutta virtaa koneistoon ja taistelee tosissaan sarjan voitosta. Sarjakärki FC Blackbird on yhden ottelun enemmän pelanneena kuuden pisteen päässä ja PK-37 kaksi ottelua enemmän pelanneena kahden pisteen päässä. LehPa puolestaan on nuorella joukkueella pelannut tulosten valossa varsin vaihtelevasti ollen kuudentena viisi pistettä Riverin perässä. Sarja on kuitenkin osoittautunut erittäin tasaiseksi, missä pelataan ristiin paljon ja yhdelläkin voitolla on valtava merkitys sijoitukseen.
Riverin treeneissä on jälleen ollut hyvä meininki läpi viikon ja tulevaan otteluun lähdetään hyvillä mielin. Pienistä vaivoista kärsineet pelaajat ovat pystyneet harjoittelemaan normaalisti ja kokoonpanoon saadaankin jälleen 18 pelimiestä. Loukkaantumisten jäljiltä muutama pelaaja joutuu kuitenkin vielä odottamaan tositoimiin pääsyä. Perjantai-illan kokoonpano on vielä hieman avoin, mutta suurempia muutoksia edellisen ottelun rosteriin ei tarvinne tehdä. Ja miksi pitäisi, jos kokoonpano toimii mallikkaasti!
LehPan nuori joukkue on Riverille varmasti paha vastustaja ja lisämausteen otteluun tuo sen paikallisuus. Vastahyökkäyspeliin perustava kontiolahtelaispoppoo koostuu pitkälti Jiposta siirtyneistä nuorista pelaajista, jotka nopeudellaan ja taidollaan korvaavat sen, minkä kokemuksessa häviävät. Mitä luultavimmin LehPa kaivaa huomiseen otteluun myös vahvistuksia yhteistyöseurastaan Jiposta, joka edesauttaa tai sekoittaa pakkaa, ken tietää. Vastustajan kokoonpanolla ei kuitenkaan ole sen suurempaa merkitystä, koska Taivaansiniset lähtevät pelaamaan omaa peliään ja hakemaan sitä kautta kolmea lisäpistettä.
Tervetuloa Lehmoon seuraamaan parasta paikallispelaamista, mitä Joensuun alueella voi sarjaottelun muodossa nähdä. Nähdään klo 19.00 Lehmossa ja pukeudutaan kaikki taivaansinisiin vaatteisiin!