Helmikuun muistelo – Kirppikset

Helmikuun muistelo – Kirppikset

Kirppismeininkiä vuodelta 2016.

SC Riverballin toiminta on edelleen varsin vajaata normaaliin verrattuna. Futsaljoukkue on viimeistelemässä kauttaan Ykkösessä, mutta jalkapallojoukkue ei ole vielä aloittanutkaan pallotreenejään. Seuran toimintaa ovat aktiivisesti olleet myös erilaiset kirppikset, joita on järjestetty vähän eri formaatilla eri paikoissa. Tulevalle kesälle, mikäli tilanne sen mahdollistaa, on suunnitteilla jälleen Torikirppiksiä, mutta näistä lisää myöhemmin.

 

Oli alkuvuosi 2010. Riveri oli järjestämässä Areenalla seurahistoriansa ensimmäistä Areena Suurkirppistä. Tuolloin ei olisi pystynyt arvaamaan, että tämän jälkeen erilaisia kirppiksiä on Areenalla järjestetty vielä useaan otteeseen,  yhteensä 31 kertaa. Joensuussa kirppiskulttuuri on pitkään pysynyt pinnalla ja Riverin kirpparit ovatkin pääasiassa olleet yleisömenestyksiä. Parhaimmillaan Areenalla kävi yksittäisillä kirppareilla jopa 5 000 ihmistä tapahtuman aikana. Kirppistoiminnan aktiivinen ylläpitäjä seurassa on ollut puheenjohtaja Tuomo Santaharju, jolta löytyy edelleen jokaisen järjestetyn kirpparin tiedot perinteisestä ruutuvihkosta.

 

Pääasiassa kirpparit ovat tosiaan onnistuneet mainiosti. Alkuperäinen Areena Suurkirppiksen konsepti on kuitenkin ollut se toimivin vuosien saatossa, sillä Areenassa ei ole yllättäviä sääriskejä ja tila muutenkin soveltuu hyvin tähän käyttöön. Riveri on aikojen saatossa kokeillut erilaisia kirppiksiä, mm. peräkärrykirppistä, torikirppistä Rantakylän torilla, ilosaarikirppistä, museon pihakirppistä sekä kauppatorin torikirppistä, mutta Areenan voittanutta ei ole. Kauppatorilla viime kesänä järjestetty torikirppis oli potentiaalisen oloinen, mutta koronatilanne tietysti sotki vähän näitäkin kuvioita. Ilosaarikirppis sen sijaan oli täysi fiasko, kun myyjiä ilmoittautui vain kourallinen ja tuuli puhalsi noin 20 metriä sekunnissa.  Joku museon pihakirppiskin taisi mennä kaatosateessa.

 

Niin tai näin, viime vuonna oli tarkoitus juhlistaa Areena Suurkirppisten 10-v syntymäpäiviä, mutta korona sotki lopulta kuviot. Tulevana kesänä on tarkoitus järjestää jälleen torikirppiksiä sekä syksyllä ne Areena Suurkirppiksen synttärit. Kirppikset ovat kuitenkin jättäneet seurayhteisöön ison muistijäljen, sillä ne ovat olleet tärkeä osa joukkuehengen rakentamista. Mikäli näet vaatimattoman, mutta tehokkaan, Riverin kirppismainoksen lähikauppasi ilmoitustaululla, kannattaa myyntipaikka varata viivyttelemättä. Monesti kirppiksen myyntipaikat ovat olleet loppuunmyytyjä. Nähdään jatkossakin Riverin järjestämillä Kirppareilla!