Miesten Futsaljoukkue esiintyi jälleen kotikentällään toisella ottelukierroksella. Vastustaja EBK FS Espoosta oli haastavan paikan edessä, sillä alla oli 9-2 tappio AS Moonille Raahessa ja jossain pitäisi ehtiä palautua nopeasti viikonlopun toiseen koitokseen. Odotettavissa oli kiihkeä ottelu ja sellainen myös valitettavan harvalukuiselle yleisölle tarjottiin.
River pääsi aloittamaan pelin täydellä kokoonpanolla ja lähti vyöryttämään kolmella kentällä. Alku olikin kotijoukkueen, viidennellä peliminuutilla ”Dima” Klimov katkaisi ja laukaisi kovaa ja tarkasti ottelun avausmaalin. Puolitoista minuuttia myöhemmin Riverin harjoituksia syksyllä vakoillut Andres Salgado tasoitti. Draaman kaaren ensi puraisut oli näin kirjoitettu.
Tästä ei mennyt kuin tovi kun Anton Kuzminille tuomittiin keltainen erittäin heppoisin perustein ihmeellisestä vaparitilanteesta.
Ottelussa sai pelata paikoin hyvinkin kovaa ja tuomarikaksikko oli välillä vaikeuksissa intensiivisen ja fyysisen ottelun hallinnan kanssa.
Kotijoukkue lähti turhaan mukaan vieraiden provosoivaan tapaan ja tämän johdosta Anton otti toisen korttinsa pienen torikokouksen jälkimainingeissa.
Riverin herpaantumisen seurauksena EBK kuittasi kaksi maalia Alberon Zenelin ja Jonas Zaknounin toimesta. Etenkin ensimmäisen suu kävi läpi ottelun kuin kellariteatterin kenraaliharjoituksissa.
River kuitenkin toipui nopeasti ja hyvän kombinaation seurauksena taas vahvan pelin pelannut Ali Lateef kaadettiin rankkarialueella, josta Dima paukutti päivän toisen.
Kuuluisan pukukoppimaalin Riverille teki pelin parhaana palkittu Tuomas Pulkkinen, jonka väsymätön prässipelaaminen aiheutti Espoolaisille harmaita hiuksia. Syötön maalin antoi River tulokas, myöskin hyvin läpi pelin vääntänyt ”Jamo” Haapea. Tauolle mentiin tilanteessa 3-3.
Toisella puoliskolla River pystyi hieman rauhoittamaan pelaamistaan ja se meni uudelleen johtoon Ali Lateefin maalilla. Armeijasta viimein vapautunut Mikael Immonen kiitti luottamuksesta ja teki hyvällä laitahaastolla viiteen kolmeen. Hetken näytti, että peli kääntyy selkeästi Joensuulaisille. Tämä hetki oli kuitenkin harvinaisen lyhyt, sillä minuutissa Espoolaiset olivat tulleet tasoihin Salgadon toisella sekä Oskari Hietasen tuikkaisulla.
Päivä oli kuitenkin Riverin. Vahvan ottelun pelanneet Ali Lateef ja Tuomas Pulkkinen petasivat pisteet kotijoukkueelle vahvojen riistojen päätteeksi. Lopussa EBK pyöritti tuloksetta ylivoimaa Riverin hoitaessa alivoimapuolustuksen tyylillä.
Vaaran tunnetta ja paljon tapahtumia sisältäneen ottelun muistavat varmasti kaikki jotka paikanpäällä olivat. Futsal on huonoimmillaankin viihdyttävää seurattavaa.
Kotijoukkueen pitää pystyä parantamaan huomattavasti pallollista pelaamistaan, muuten kyyti tulee olemaan kylmää vieraspelikiertueella tuplapeleissä Oululaisia FC Opaa ja Tervareita vastaan 7-8.11.
Valokuva: Väinö Leppänen