Miesten Futsal-ykkösen kausi päättyi SC Riverballin osalta eilen, kun se kohtasi vieraissa Hifk FS. Kotijoukkue oli ottelussa parempi lukemin 5-2 (4-1). Riverballin sijoitus oli sarjassa 11. ja tämä tietää, että joukkue lähtee hakemaan vauhtia 2-divarista.
Lähtökohdat oli otteluun melko selkeät. Kotijoukkue tarvitsi ottelusta voiton, sillä se oli ennen viimeistä kierrosta kaksi pistettä FC OPA:a perässä. Sen sijaan vierailija Riverillä ei ottelussa ollut muuta pelattavaa kuin kunnia, sen kohtalo oli jo sinetöity ennen viimeistä kierrosta. Itse ottelu alkoikin kotijoukkueelta mallikkaasti ja kun pelikello näytti 5.08, niin se johti ottelua jo 3-0. Maalintekijöinä noissa osumissa oli Juho Mäkiniemi ja Oskari Hietanen. Yksi osumista merkattiin omaksi maaliksi. Tästä pari minuuttia ja vieraiden Eetu Toikka sai nimensä maalintekijätilastoon iskettyään kauden neljännen maalinsa ohi Matias Marjanderin. Vielä ennen ensimmäisen jakson loppua, aivan viime sekunneilla kotijoukkueen Kasperi Laine iski kotijoukkueen ratkaisevasti 4-1 johtoon. Näissä lukemissa puoliajalle.
Toisella jaksolla molemmat joukkueet onnistuivat kerran maalinteossa ja loppulukemat kirjattiin lukemin 5-2. Kotijoukkueen maalista vastasi Janne Paski ja vierailijoista Eero Naakka. Ottelun lopputulos tiesi kotijoukkueelle sitä, että sen voittaessa ja samaan aikaan OPA:n hävitessä oma peli, Hifk FS nousi pois putoajan paikalta ja varmisti näin sarjapaikan kauden 2022-2023 Miesten Futsal-ykkösessä. Onnittelut Hifk FS:lle! Ottelussa parhaimpina pelaajina palkittiin kotijoukkueesta Kasperi Laine ja vierailijoista Vili Väänänen. Kotijoukkueen päävalmentaja Juha-Matti Ryynänen kuvaili ottelua lyhyesti. ”Alussa muutaman kerran hukattiin pallo vaarallisesti ja kaveri pääsi iskemään siitä. Pallollinen peli oli meillä ihan ok, päästiin prässin alta hyvin pois, mutta murtautuminen maalipaikoille tuotti tuskaa. YV ihan ok, mutta ei onnistuttu yhtä maalia enempää tekemään.” Ryynänen kertoi.
SC Riverballin sijoitus sarjassa siis 11. Joukkue voitti 22 ottelustaan viisi ja kaksi ottelusta päättyi tasan. Maaliero joukkueella oli 57-104. Parhaat pistemiehet olivat Vili Väänänen (8+8) ja Tuomas Pulkkinen (8+6).
SC Riverball haluaa kiittää kaikkia sarjassa pelanneita joukkueita, tuomareita, katsojia ja yhteistyökumppaneita kaudesta 2021-2022.
Nyt on aika jättää hetkeksi parketit ja vetää happea.