SC Riverballin kausi jatkuu Miesten Futsal-ykkösessä vieraskiertueella, kun se kohtaa ensin tänään lauantaina klo. 15 alkavassa ottelussa FC Rauman. Huomenna sunnuntaina klo. 13.00 alkavassa ottelussa on vastassa KF Kosova.
Riverin viime viikon hyvä pelillinen ilme ei näkynyt tulostaululla ja joukkue joutui poistumaan ottelussa 0-7 tappio niskassaan. Päävalmentaja Juha-Matti Ryynänen kuitenkin kehui joukkueen peliä yhdeksi kauden parhaista ja se antoi uskoa tuleville vierasotteluille. ”Viime viikonloppuna pelattiin pallollisesti varmaan yksi kauden paras peli. Vastassa oli kuitenkin yksi sarjan parhaista joukkueista ja pystyttiin luomaan hyvin maalipaikkoja heitä vastaan, niin uskon että tulevana viikonloppuna nuo maalipaikat konkretisoituu sitten tulostaululla.” Ryynänen sanoi.
Joukkueen pelaajatilanne on kärsinyt viikon aikana ja poissaoloja riittää. Joukkue joutuu operoimaan todella pienellä materiaalilla, mikä varmasti tulee näkymään taktisissa asioissa. Tästä huolimatta Ryynänen on luottavainen lähtiessä vierasreissulle. ”Joukkueessa on ollut todella hyvä ilmapiiri ja vaikka tappioita on nyt viime aikoina tullut, niin se ei ole näkynyt turhautumisena, vaan pelaajat uskovat omaan tekemiseen. Tuloksia varmasti tulee kun jaksetaan tehdä perushommat mahdollisimman hyvin.” Ryynänen päättää.
Launtaina 12.3.2022 klo. 15.00 FC Rauma – SC Riverball, Satakunnan AMK, Rauma
Sunnuntaina 13.3.2022 klo. 13.00 KF Kosova – SC Riverball, Samppalinnan Palloiluhalli, Turku