Koronavirustilanne on pahentunut viime aikoina Joensuussa, jonka vuoksi Riverin jalkapallojoukkue lopettaa treenaamisen toistaiseksi. Joukkue treenasi maanantaina Joensuu Areenalla, jossa oli samana iltana henkilö, jolla oli todettu korona. Henkilö ei kuitenkaan ollut Riverin treeneissä. Tämän hetken tietojen mukaan kenelläkään Riverin treeneissä olleella ei ole todettu koronavirustartuntaa.
Futsaljoukkue sen sijaan jatkaa harjoitteluaan ja otteluitaan normaalisti eikä nykytilanteella ole vielä vaikutusta Futsal Ykkösen läpivientiin.
Riverin kakkosjoukkue futsalin osalta selvittää vielä mahdollisia vaikutuksia tulevan viikonlopun piirisarjan turnausjärjestelyiden osalta. Riverille oli alustavassa ohjelmassa merkattu kotiturnaus järjestettäväksi, mutta Palloliitto ei ole vielä ottanut kantaa tilanteeseen.