Taivaansinisten matka länsirannikolle ei sujunut suunnitelmien mukaisesti, sillä raumalaiset voittivat helposti maalein 6-1.
Avausjaksolla FC Rauma teki avausosuman ottelun kolmannella minuutilla. Jakson puolivälissä SC Riverballilla oli muutama hyvä maalintekopaikka mutta viimeistelyssä ei onnistuttu. Avausjakson loppu oli sitten raumalaisten juhlaa kun joukkue teki toisen osuman 16 minuutilla ja hetki ennen taukovihellystä jo ratkaisevan tuntuisen 3-0 taukojohdon.
Ensimmäisellä puoliajalla Riverillä oli vaikeuksia avata peliään ja usein jouduttiin turvautumaan pitkiin maalivahdin heittoihin jotka FC Rauman puolustus hoiti helposti. Toisen puoliajan alku oli hurlumhei-peliä sillä kolmeeen minuuttiin raumalaiset tekivät kolme osumaan ja Taivaansiniset ainokaisensa Klaus Nevalaisen maalilla, jonka Henri Pupaza syötti. Jakson loppupuolella River yritti maalintekoa ylivoimalla mutta tulokseton pallottelu ei johtanut lisämaaleihin.
Peli päättyi FC Rauman 6-1 voittoon. FC Rauma nappasi helpon voiton, sillä Taivaansinisten pallollinen peli oli heikkoa, eikä puolustuspeli ollut tarpeeksi tarkkaa. Tasaisen harmaassa Riverjoukkueessa ei kukaan nousut muiden yläpuolelle lukuunottamatta maalivahti Juha-Matti Ryynästä, joka kuudesta takaiskumaalista huolimatta oli joukkueen ykköspelaaja. Palkintoraati palkitsi maalintekijä Klaus Nevalaisen perinteiseen tyyliin lumilapiolla.
Kahden vierasottelun jälkeen ensi lauantaina saapuu Urheilutalolle EBK Espoosta klo 19.00 alkavaan kotiotteluun.