Barca saapuu Koillispuitoon

Miesten Kolmonen jatkuu SC Riverballin osalta perjantaina 27.5 kotiottelulla A.C. Barcaa vastaan. Ottelu alkaa Koillispuiston tekonurmella klo.19.00.

 

 

Edellisessä ottelussa pahasti JJK/2:n jalkoihin jäänyt Riveri lähtee pesemään kasvojaan ja tavoitteleekin ottelusta hyvää tulosta hyvin alkaneelle kaudelle. Tasaisessa sarjassa Riveri on tällä hetkellä sijalla 7. ja vierailia A.C. Barca sijalla 4. Barca on ollut historian saatossa Riverille haastava vastustaja ja vain kerran viheriöltä Riveri on poistunut viheriöltä kolme pistettä taskussaan.

Barca on saanut houkuteltua riveihinsä todella kovan luokan pelimiehiä, näistä nimekkäin lienee Ville Saxman, joka ei tosin tällä kaudella vielä ole pelannut Kolmosessa yhtään ottelua. Tehokkain pelaaja on alkukaudella ollut Joni Venäläinen, joka on pöllyttänyt maaliverkkoa peräti viisi kertaa. Samba Abdourahman on osunut joukkueelle kolme kertaa. Ainoan tappion sarjassa joukkue on kärsinyt Kuopiolaiselle Elolle, mutta mm. JJK/2:n joukkue voitti peräti 5-1.

Viime ottelussa Riverin maalilla pelannut Antti Jäntti vakuutteli ottelun alla, että edellinen peli on jo unohdettu. ”Eipä siitä paljon mitään jäänyt käteen. Katseet on siirretty eteenpäin, eikä menneitä olla jääty murehtimaan.” Jäntti sanoo. Vielä ei ole varma onko joukkueen kokenut kassari avauksessa, mutta kysyttäessä mihin joukkueen pitää keskittyä paremmin, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. ”Perus asiat pitää tehdä paljon paremmalla tasolla. Syöttöjen laatu, kaksinkamppailukovuus ja halu voittaa tilanteita pitää olla huomenna kunnossa. Sillä hoidetaan ottelu omiin nimiin.” Jäntti päättää.

Ottelu alkaa Koillispuiston tekonurmella klo. 19.00. RiverCáfe palvelee tuttuun tapaan. Tervetuloa aloittamaan viikonloppua futiksen parissa!