Barca haki pisteet Joensuusta

SC Riverballin ottelut Miesten Kolmosessa jatkuivat ottelulla A.C. Barcaa vastaan perjantai-iltana pelatussa ottelussa. Ottelun vei nimiinsä vierasjoukkue lukemin 1-3 (1-0).

 

Ottelu lähti käyntiin juuri niin kuin ennakkoon oli odotettavissa. Barca hallitsi palloa ja pyrki löytämään rakoja Riverin tiiviistä puolustuksesta. Riveri puolestaan pyrki iskemään mahdollisuuksien mukaan nopeilla vastahyökkäyksillä Riistaveteläisten selustaan. Ottelun alku ei suurempia maalipaikkoja tarjonnut, mutta sitäkin enemmän kovaa taistelua irtopalloista ja tiukkaa vääntöä kaksinkamppailuissa. Ottelun avausmaali nähtiin kotijoukkueen kulmapotkusta. Ville Kuuselan erinomainen kulmapotku tavoitti maalinedustalle rynnineen Udoka Ilodigwen ja mies pääsi niittamaan lähietäisyydeltä kotijoukkueen johtoon. Kotijoukkue sai pientä jobinpostia, kun puolustuksessa luutinut joukkueen kapteeni Jalmari Haapea sai kaksinkamppailun lomassa iskun päähänsä ja mies jouduttiin vaihtamaan kentältä. Onneksi tutkimuksissa selvisi, ettei mistään vakavemmasta ollut kyse. Aivan tauon loppuun vielä Barca kehitteli hyvän paikan, mutta Riverin maalilla pelannut Antti Jäntti venytti hyvään torjuntaan. Puoliajalle kotijoukkueen johtaessa 1-0.

Udoka viimeisteli riverin ainokaisen, taustalla maalin syöttänyt Ville Kuusela.

 

Toiselle puoliajalle Barca sai pelinrakenteluun uutta vaihdetta silmään ja painoi väkisin pelin Riverin päätyyn. Tasoitus syntyi kulmapotkusta, kun ottelua oli pelattu 55min. Vieraiden Sharp Räsänen oli ensimmäisenä pallossa ja pääsi lähietäisyydeltä niittaamaan pallon reppuun. Riveri ei juurikaan ottelun toisella jaksolla päässyt hätyyttelemään Joonas Partasen vartioimaa maalia, vaan Barcan puolustus hoiti tilanteet varmasti. Johtomaalin vierailijoille teki Abdourahman Samba. Mies pääsi laittamaan pallon maalin edustalta luvattoman helposti sisään. Viimeisen niitin Riverin arkkuun laittoi Räsänen, jonka illan toinen osuma oli tarkka sijoitus 16 rajalta ohi voimattoman Jäntin. Riverin kiri ei tällä kertaa lähtenyt ja näin Barca korjasi pisteet lukemin 1-3.

Niki Löytty taistelemassa pallosta Joonas Nissisen kanssa.

 

Riverin pelin ensimmäisen ja toisen jakson ero tekemisessä oli tällä kertaa liian suuri. Toki joukkue joutui Barcan syöttömankelissa juoksemaan paljon ilman palloa ja toisella jaksolla pelaajilla varmasti alkoi painamaan jaloissa, minkä vaikutuksesta Barcalle rupesi löytymään tiloja River-puolustuksessa. Riverin paras pelaaja löytyi tällä kertaa maalilta, jossa Antti Jäntti esitti muutaman upean torjunnan ja takaiskuille mies ei voinut mitään. Myös Lassi Laakkonen esitti hyviä otteita ja mies on alkanut ottamaan roolia puolustuksessa miehekkäillä otteilla.

Paine Riverin päädyssä kasvoi lopulta liian suureksi.

 

Kausi jatkuu Riverin osalta 4.6, kun se matkustaa jälleen Jyväskylään ja tällä kertaa aina vahvan Blackbirdin vieraaksi.