Vilppu Leinonen HJS:sta Taivaansinisiin – myös Eskman jatkaa

Vilppu Leinonen HJS:sta Taivaansinisiin – myös Eskman jatkaa

SC Riverball on solminut ensi kesän kattavan sopimuksen laitapelaaja Vilppu Leinosen kanssa. Leinonen siirtyy Riverin organisaatioon hämeenlinnalaisesta HJS:ta. Maalivahtiosastolle jatkosovittiin leveyttä Joonas Eskmanin sopimuksen myötä. Nyt tulevalle kesälle on kasassa 2+14 sopimusta.

 

Riverin harjoitusryhmään viime kesän lopulla mukaan tullut Vilppu Leinonen  (s. 1997) on solminut vuoden sopimuksen Taivaansinisten kanssa. Vasenjalkainen Leinonen on mielenkiintoinen tulokas seuraan, sillä miehellä on HJS:n paidassa jalkapallokokemusta Kakkosesta ja Kolmosesta sekä futsalin puolella liigakokemusta Mad Max:n riveistä. Kajaanin Hakassa peliuransa aloittanut ja siitä forssalaisen FJK:n sekä hämeenlinnalaisen Härmän kautta HJS:aan edennyt Leinonen osoitti jo ensimmäisissä harjoituksissaan olevansa kelpo kaveri ryhmään. Valmentaja Sami Ahonen oli vakuuttunut miehen peliotteista ja alkutalven aikana Vilppu vakuuttui seuran toimintatavoista siinä määrin, että päätti liittyä mukaan seuratoimintaan.

Joukkue vaikuttaa tosi hyvältä. Tempo treeneissä on kova, mutta meininki rentoa. Hyviä pelaajia on joukkue täynnä. Odotan jo ensi kautta, että pääsee kilpailemaan peliajasta ja auttamaan joukkuetta tavotteisiin pääsemisessä, ja siinä samalla kehittyy itse pelaajana.

Joonas Eskman (s. 1995) on tuttu mies jo aiemmilta vuosilta. Valtavin harppauksin edelleen kehittyvä maalivahti on yksi koko joukkueen tunnollisimmista harjoittelijoista ja se on varmasti huiman kehittymisen syy. Viime kaudella Joonas pelasi kahdeksan ottelua Taivaansinisten jalkapallojoukkueessa. Torjuntataidoiltaan mies on jo erinomainen, mutta harjoiteltavaa riittää vielä pelin muilla osa-alueilla. Seura on äärimmäisen tyytyväinen, että Joonas halusi jatkaa seurassa edelleen. Talven ajan hän keskittyy molempien lajien harjoituksiin, mutta fokus on futsaljoukkueessa.

Tyhjät ajatukset jalkapallon osalta. Voitetaan futsalsarja ensin.

Tilastot Riverissä

19 ottelua

0 maalia

1 varoitusta

Sopimustilanne (16): Antti Jäntti, Perttu Rytivaara, Klaus Nevalainen, Vili Väänänen, Eelis Korhonen, Jesper Hokkanen, Konsta Kokko, Elias Niskanen, Ville Homanen, Henri Pupaza, Oskari Ylikoski, Lassi Laakkonen, Olli-Pekka Karjalainen, Jarkko Turunen, Vilppu Leinonen, Joonas Eskman.