Taivaansiniset palasivat voittokantaan

Taivaansiniset palasivat voittokantaan

SC Riverball onnistui katkaisemaan tappioputkensa kellistämällä kuopiolaisen Kings SC:n lukemin 3-0 (0-0). Taivaansinisinä maalareina ottelussa olivat kahdesti osunut Klaus Nevalainen sekä Riku Kareinen. Voitolla Taivaansiniset nousivat sarjataulukossa neljännelle sijalle ja jatkavat ensi viikolla otteluitaan iisalmelaista PAVE:a vastaan.

 

Sateen sopivasti kostuttamalla keskuskentällä nähtiin tänään päättäväinen Riveri. Kahden ottelun tappioputkessa seilannut joensuulaispoppoo otti komennon heti ensimmäisistä minuuteista alkaen pitäen palloa selvästi vastustajaansa enemmän. Kings puolestaan hyökkäsi vastaan suoraviivaisemmin. Vartin kohdalla Nevalaiselle avautui ensimmäinen maalipaikka, kun loistavasti laidalta noussut Vili Väänänen toimittti pallon laidalta takatolpalle, mutta Klausin ohjaus kimposi yläriman kautta maalin yli. Vaikka pallonhallinta olikin kotijoukkueella, vaarallisemmat paikat ensimmäisellä jaksolla loi vierasjoukkue. Kingsin erikoistilanteet olivat vaarallisia ja vain onnistunut puolustuspelaaminen sekä Antti Jäntin torjunnat pitivät lukemat nollissa. Riveri puolestaan pyöritti peliä pääosin boksin ulkopuolella, eikä se saanut vaarallisia tilanteita muutamaa laukausta lukuunottamatta. Puoliajan lopussa Kings sai rangaistuspotkun, kun Perttu Rytivaara liukui pallon ulos pelikentältä ja Kings-ikoni Esa-Pekka Vartiainen juoksi suoraan vielä märällä kentällä liukuneeseen Rytivaaraan. Naapurin Jere Markkanen asteli laukomaan pilkkua, mutta Jäntti venyi loistavaan torjuntaan aivan alakulmasta. Rangaistuspotkun jälkeen Riveri sai vielä hyvän painostusjakson Kingspäätyyn, mutta painostuksesta huolimatta pelivälinettä ei saatu maaliin.

 

Toiselle jaksolle Riveri tuli entistä päättäväisempänä. Loukkaantumisen vuoksi hyvän avausjakson pelannut Niklas Viskari jouduttiin vaihtamaan Kareiseen. Pelipaikkamuutoksia vaihdon myötä tuli, mutta tämä ei joukkueen otteissa näkynyt. Riveri jatkoi hyvää peliään Kingsin pelatessa edelleen suoraviivaisemmin. Pallonhallinta palkittiin noin tunnin kohdalla, kun ylös noussut puolustaja Vili Väänänen teki Esa-Pekat ja juoksi liukuvaa puolustajaa päin. Tuomarilinja piti ja pallo toimitettiin pilkulle. Nevalainen ei erehtynyt, vaan toimitti pallon verkkoon. Näin Riveri sai maalihanansa auki. Riveri jatkoi aktiivista peliään ja Kingsin pelaajilla näytti jo jalkaa painavan. Riveri sai puhkottua Kingsin puolustuksen hyvillä syötöillä ja lopulta pallo pelattiin vasemmalle laidalle vaihdetulle Riku Kareiselle, joka pamautti pallon hienosti kuudentoista alueen kulmilta maalin takayläkulmaan. Euromaalikamaa, voisi joku sanoa, mutta ikävä kyllä ottelua ei tällä kertaa kuvattu, joten ainoastaan paikalla olleet satakunta ihmistä voivat muistella hienoa laukausta omassa päässään. 2-0 maali katkaisi lopullisesti Kingsin selkärangan ja välit kentällä kasvoivat. Riveri pääsi hyökkäämään ja pyörittämään peliä varsin helposti ja kymmenkunta minuuttia ennen täyttä aikaa Rytivaaran syöttö tavoittikin linjan taakse kirmanneen Nevalaisen, joka otti pallon tyylikkäästi haltuun ja sijoitti sen ohi vastaan tulleen Justus Karppisen. Puoliajan loppu oli pelailua eikä Kings saanut muutenkaan kirivaihdetta silmään Riverin maalien jälkeen.

 

Näin kolme pistettä jäivät Pohjois-Karjalaan ja Riveri nousi neljänneksi sarjassa. Ottelu oli jälleen hyvää pelaamista ja siinä korostui erityisesti koko joukkueen onnistuminen huoltotiimiä myöten. Heikkoja lenkkejä ei kentällä tänään nähty ja muutamat yksilöt, Antti Jäntti etunenässä, pelasivat erinomaisen ottelun. Lisäksi joukkueen kannalta iloinen asia oli puolustaja Jarkko Turusen paluu pelikentille. Mies on kärsinyt loukkaantumisista koko kauden alun ajan, mutta nyt mies oli kentällä loistovireessä. Myös taktiset ratkaisut valmentaja Sami Ahoselta olivat tänään onnistuneita.

 

Sarjan kevätpuoliskoa on jäljellä vielä kahden ottelun verran ja ottelut jatkuvat ensi viikon perjantaina PAVE:n vieraana Iisalmessa sekä sitä seuraavalla viikolla ToU saapuu keskiviikkona vieraaksi Joensuuhun. Nyt Riveri keskittyy treenaamaan hyvin ja nappaamaan kaksi voittoa ennen ”Rokkitaukoa”. Tervetuloa Iisalmeen ensi viikon perjantaina ja keskuskentän lehtereille keskiviikkona 10.7.