Miesten Futsal-ykkösen ottelut jatkui SC Riverballin osalta lauantaina, kun se kohtasi kauden viimeisessä kotiottelussaan PJK:n Pirkkalasta. Lukemat ottelussa kirjattiin vierailijan eduksi 1-5 (0-2) ja näin Riverin viimeiseen otteluun ei sen näkökulmasta jäänyt panosta. Sarjasijoitus tulee olemaan 11.
Itse lauantain ottelu sai kotijoukkueen näkökulmasta murheellisen alun. Ottelu oli ehtinyt vanheta vain vajaan minuutin, kun kotijoukkue hieman nukahti erikoistilanteessa ja PJK:n Leevi Päivinen löysi muodon keskeltä tilaa ja siirsi näin vierailijat 0-1 johtoon. Pienelle materiaalilla operoinut vierasjoukkue pakotettiin puolustuskannalle, mutta joukkue puolusti tiiviisti ja hallitsi kenttätapahtumia melko selkeästi. Kotijoukkue kyllä yritti kovasti löytää keinoja vieraiden puolustuksen rikkomiseen ja välillä tässä onnistuikin, mutta koko kauden vaivannut viimeistelyn tehokkuus loisti jälleen poissaolollaan. Ottelun toinen maali oli todella hieno osuma, siitä vastasi vieraiden Miika Sainio. Unelmapommi aivan ylänurkkaan ja lukemiksi 0-2. Tätä osumaa kelpaisi pyöritellä erilaisissa koosteissa, mutta valitettavasti sairastapauksien vuoksi ottelua ei pystytty kuvaamaan. Näissä lukemissa siirryttiin tauolle.
Toisen jakson alku oli Riveriltä hyvää peliä, joukkue sai luotua paikkoja vieraiden maalille ja lopulta ajassa 27.17 Riverin ikitaistelija Henri Pupaza oli jäänyt takatolpalle täysin yksin ja Vili Väänäsen syöttö tavoitti Henrin, mistä hänellä oli helppo työ siirtä peliväline verkon perukoille. Mutta momenttumia ei kestänyt pitkään, vaan jo käytännössä seuraavasta hyökkäyksestä vieraiden kapteenina ottelussa toiminut Juuso Kurppa siirsi vierailijat jälleen kahden maalin johtoon. Ja reilu minuutti tästä, vieraiden Sainio onnistui viimeistelemään päivän toisen osuman ja oikeastaan löi jo lopullista niittiä ottelulle. Viimeisen kympin aikana kotijoukkue yritti reikäpaidalla hakea kavennusta, mutta viimeistely oli tänään tuskaa ja vieraiden maalilla pelannut ja ykkösen debyytin tehnyt Eetu Karjalainen oli mies paikallaan. Loppulukemat ottelulle viimeisteli vierasta Kurppa ja näin lukemat kirjattiin vierailijan eduksi 1-5.
Ottelun jälkeen kotijoukkueen päävalmentaja Juha-Matti Ryynänen nosti tuttuja asioita esille kauden ajalta. ”Tänään oli jälleen alkukaudesta riivannut erikoistilanteiden puolustaminen heikkoa, mistä vierailijat sai heti alkuun onnistumisen. Toinen missä epäonnistuttiin oli viimeistely, kun ei tehdä itse paikoista, niin ottelua on silloin hankala voittaa.” Ryynänen kertasi. Vaikka Riverin peli on sakannut viime aikoina ja pisteitä ei ole tullut, niin päävalmentaja kuitenkin jakaa pelaajilleen kiitosta asenteesta. ”Ei olla saatu pinnoja ja ollaan valahdettu sarjataulukossa pohjalle, niin siitä huolimatta henki on joukkueessa hyvä ja peleissä jaksetaan yrittää loppuun saakka. Siitä täytyy nostaa pelaajille hattua. Myös se, että asioista pystytään yhdessä keskustelemaan, niin auttaa meitä kehittymään jatkossa.” Ryynänen kiittelee.
Ottelussa parhaina palkittiin kotijoukkueelta Jalmari Haapea ja vierailijoilta avausmaalin viimeistellyt Leevi Päivinen.
Ottelun tulos myös tiesi sitä, että River tulee olemaan sarjassa 11. Joukkueella on vielä yksi ottelu edessä, kun se kohtaa HIFK FS:n vieraissa. Siinä ottelussa panosta kotijoukkueella on, sillä se tarvitsee ottelusta voiton säilyäkseen sarjassa. Ottelu pelataan 2.4.2022 klo. 16.00 Pirkkolan palloiluhallissa, Helsingissä.