SC Riverball haki jatkopaikan Suomen Cupin ensimmäiseltä kierrokselta Äänekoskelta, jossa se kohtasi KeuPa/2. Ottelun Riveri vei nimiinsä 0-5 (0-3). Seuraavan kerran Taivaansiniset nähdään todennäköisesti viheriöllä Suomen Cupin toisen kierroksen ottelussa Harjun Potkua vastaan. Ottelupäivä vahvistetaan myöhemmin.
Riverballin kauden ensimmäinen virallinen ottelu sujui täysin vieraiden komennossa. Varsinkin ottelun ensimmäiset minuutit oli Taivaansinisiltä hyvää peliä ja joukkue olisi voinut osua useammin maalipuiden väliin. Lopulta ottelussa tasaisesti maalipaikkoja luoneet Taivaansiniset veivät voiton lukemin 0-5. Näin seurahistorian 150. voitto on tosiasia! ”Onnistumisia tuli laajasti ja ottelussa pystyttiin samalla vähän kokeilemaan uusia taktisia kuvioita. Mieltä lämmittää myös lukuisten maalipaikkojen luonti ja treenattujen asioiden siirtyminen ottelusuorituksiin. Viimeistelyssä on vielä parantamisen varaa, mutta hyvällä tiellä ollaan.” Päävalmentaja Perttu Rytivaara kommentoi taiston tauottua. ”Miehistöstä nostaisin esille Eemi Porennon, joka pelasi hyvän pelin puolustuslinjassa hänelle uudella paikalla, Alex Ilvosen, joka oli aktiivisesti hakemassa ratkaisua ja meidän koko keskikentän keskustan joka pyöritti peliä mallikkaasti. Haluan myös nostaa vastustajan maalivahdin esille, joka teki tukun hyviä torjuntoja läpi ottelun.” Rytivaara jakoi tunnustusta. ”Tästä on hyvä jatkaa kohti toista Suomen Cupin kierrosta Harjun Potkua vastaan.” Rytivaara päättää.
Joukkueen kapteenin nauhaa ottelussa kantanut Jalmari Haapea oli pelin jälkeen varsin tyytyväinen tulokseen. ”Joukkueena haettiin ns. minimitulos. Parempaan oli aineksia ja tasoeron olisi pitänyt näkyä vielä enemmän, kaikella kunnioituksella vastustajaa kohtaan. Hyviä paikkoja luotiin runsaasti.” Jamo kertasi ottelua. Päävalmentaja Rytivaara on tuonut joukkueeseen uusia taktisia kuvioita ja näitä pystyttiin Jamon mukaan tässä ottelussa jonkun verran sisäistämään. ”Uutta pelijärjestelmään ja taktiikoita saatiin ajettua nyt suhteellisen hyvin sisään.” Jamo jatkoi. Kapteeni löysi heti myös parannettavaa ottelusta, kun vastus kovenee. ”Puolustuspeliä meidän pitää ehdottomasti tiukentaa. Hyökkäyspelaaminen oli suurilta osin mukavan näköistä peliä, maalipaikoissa vaan pitää olla terävämpi.” Jamo Summasi viimeisenä.
Riverballin maaleista vastasi ottelussa Eero Naakka, Udoka Ilodigwe, Alex Ilvonen, Oskari Hirvonen ja kerran maali merkittiin omaksi maaliksi. SC Riverballin futiskausi jatkuu Suomen Cupin ottelulla Harjun Potkua vastaan. Ottelun ajankohta tulee näillä näkyminen olemaan maaliskuun loppupuolella.
Keupa/2 – SC Riverball 0-5 (0-3)
0-1 6 min. Eero Naakka rp.
0-2 8 min om.
0-3 23 min Udoka Ilodigwe
0-4 52 min Oskari Hirvonen
0-5 84 min Alex Ilvonen
Riverballin kokoonpano:
Jäntti, Porento, Laakkonen, Ronkainen, Löytty (46. Hirvonen), Haapea, Ilodigwe (84. Rytivaara), Kuusela (46. Pupaza), Toikka (46. V. Leinonen), Ilvonen, Naakka