Riveri varmisti sarjan kolmannen sijan

Riveri varmisti sarjan kolmannen sijan

SC Riverball ja LehPa kohtasivat tiukassa paikalliskamppailussa perjantaina. Riveri voitti ottelun Eelis Korhosen osumalla lukemin 1-0 (0-0) ja varmisti samalla sarjan kolmannen sijan, kun Kings SC yllätti JPS:n Jyväskylässä. Kautta on jäljellä vielä yhden ottelun verran, kun Riveri matkustaa ensi viikon perjantaina ToU:n vieraaksi Siilinjärvelle.

 

Päivän ottelussa Riveri joutui lopulta liikekannalle varsin kapealla miehistöllä, kun viime hetkillä muutama pelaaja joutui jäämään pois ottelusta. Tästäkin huolimatta jalkeilla oli hyvä porukka, jolla oli tavoitteena ottaa naapuriseurasta revanssi kesällä 2-1 LehPa:n voittoon päättyneen ottelun jäljiltä. Ottelun alku oli selvästi LehPa:n hallintaa. Pääosin Jipon nuorista pelaajista koostunut kontiolahtelaisjoukkue piti palloa selvästi Riveriä enemmän ja pyrki murtamaan Taivaansinisten puolustuslinjan. Riveri puolestaan ei saanut omaa peliään oikein käyntiin ensimmäisen puoliajan alussa. LehPa:lla puolestaan oli muutama hyväkin paikka ensimmäisellä jaksolla. Kulmapotkusta pallo pukattiin kohti Riverin verkkoa, mutta maaliviivalla päivystänyt Oskari Hirvonen nikkasi pallon välejemmille vesille. Tilanteessa LehPa pääsi laukomaan vielä useamman kerran, mutta laukaukset kilpistyivät pelaaja muuriin. Ensimmäisen puoliajan paras paikka tuli myös naapuriseuralle, kun LehPa:n hyökkääjä karkasi läpiajoon. Riverin maalilla pelannut Antti Jäntti oli kuitenkin mies paikallaan, eikä väistänyt LehPa-hyökkääjän laukausta tilanteessa. Riveri alkoi saamaan peliään uomiinsa vasta puoliajan viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Muutama kaunis hyökkäys päättyikin vaaralliseen keskitykseen, mutta maaliin asti palloa ei saatu. Lisäksi LehPa:n maalivahti Mikko Sokkanenyritti tarjota Ville Homaselle maalintekomahdollisuutta epäonnistuneella avauksellaan, mutta Homasen laukaus meni metrin maalin ohi. Näin puoliajalle mentiin kiikarilukemissa.

 

Toinen jakso oli tasaisempi, vaikka LehPa hallitsikin palloa enemmän. Puoliajan alussa LehPa sai luotua muutaman vaarallisen paikan, mutta Riverin puolustus kesti naapurin hätyyttelyt. 50. minuutilla LehPa sai rangaistuspotkun, kun Riverin kasvatti Miro Turunen kalasteli kotijoukkueelle rikkeen boksin sisällä. Niko Niemeläinen ei kuitenkaan onnistunut rangaistuspotkussaan, vaan Jäntti venytti kauniin bonttoonitorjunnan kautta pallon väljemmille vesille. Naapuri jatkoi kovaa painostustaan vielä rankkarin jälkeen, mutta Riverin puolustus kesti tilanteissa hyvin. Riveri sai Jäntin torjunnasta lisää buustia ja heräsikin taistelemaan ottelun voitosta. Pienen kierrättelyn jälkeen keskikentän sankari Homanen sai annettua murtavan syötön LehPan puolustuslinjan eteen. Pallo jatkettiin pienen flipperin jälkeen vasenta laitaa kiitäneelle laitapuolustaja Vili Väänäselle, jonka kova keskitys tavoitti maalille nousseen toisen laitapuolustajan Eelis Korhosen, joka siirsi pelivälineen verkon perälle. Maali oli hienosti rakennettu hyökkäys koko joukkueelta ja huomionarvoista on myös molempien laitapakkien samanaikainen nousu, joka aiheutti LehPa:lle vaikeuksia puolustuspäässä. Johtomaalin jälkeen ottelu jatkui varsin tasaisena ja tilanteita oli molemmissa päissä. Kotijoukkueesta paras paikka tuli Konsta Kokolle, jonka laukauksen LehPa:n puolustaja onnistui peittämään kulmapotkuksi. Illan jo hämärtyessä LehPa yritti vielä aloittaa loppukiriä, mutta aivan ottelun lopulla ei huippupaikkoja Riverin päädyssä nähty.

 

Näin Riveri nappasi revanssin LehPa:sta ja varmisti samalla sarjan kolmannen sijan. Kolmas sija varmistui illan toisen ottelun tuloksen perusteella, kun Kings SC onnistui yllättämään neljäntenä sarjassa olevan JPS:n. Riverillä on nyt neljän pisteen etumatka JPS:aan ja kuuden pisteen etumatka LehPa:aan. JPS ja LehPa ratkaisevat sarjan neljännen sijan ensi viikolla, kun Taivaansiniset puolestaan matkustavat niukasti sarjassa säilyvän ToU:n vieraaksi Siilinjärvelle.

 

SC Riverball kiittää kaikkia katsojia ja vastustajia tämän kesän kotiotteluista. Osan kanssa jatketaan ensi vuonna, osan ei. Tervetuloa ensi viikon perjantaina Siilinjärven Toivalaan klo 19.00, kun Taivaansiniset pelaavat kauden viimeisen ottelunsa.