Riveri ja Yllätys farmisopimukseen

Riveri ja Yllätys farmisopimukseen

SC Riverball ja Viitosessa pelaava Ylämyllyn yllätys ovat sopineet kauden 2019 kattavasta piirin farmisopimuksesta keskenään. Yhteistyö mahdollistaa monia asioita ja tarjoaa vaihtoehtoja pelaajapolulle molemmissa seuroissa.

 

Solmitun sopimuksen kautta molemmat seurat saavat hyötyjä oman tomintansa kehittämiseksi ja etenkin pelaajapolun näkökulmasta yhteistyö on merkittävä. Näkyvimpänä osana yhteistyötä on mahdollinen pelaajavaihto seurojen kesken. Yllätyksellä on ollut haasteita maalivahtiosastolla jo viime vuonna, jolloin yheistyötä tehtiinkin maalivahtien osalta. Jo aiemmin maaliskuun lopulla Riveri lainasi maalivahti Anton Lindbergin Yllätykseen Regions’ Cupin ottelua silmällä pitäen. Nyt myös muiden maalivahtien käyttäminen Yllätyksen joukkueessa on karenssiaikojen puutteessa mahdollista. Samalla tavoin farmisopimus mahdollistaa kenttäpelaajien liikkumisen seurasta toiseen.

 

Ottelukohtaisten pelaajavaihtojen lisäksi edustusjoukkueet sopivat myös harjoitusvaihdoista. Yhteistyötä tiivistetään ainakin maalivahtien osalta, jolloin kaksi Riverin maalivahtia kävisi myös Yllätyksen treeneissä säännöllisesti. Tämä luo Viitosessa pelaavalle joukkueelle mahdollisuuden harjoitella myös maalivahtien kanssa ja toisaalta Riverin maalivahdit saavat enemmän pelinomaista harjoittelua molempien joukkueiden tehostaessa maalintekoharjoitteitaan tiettyihin viikkoharjoituksiin. Kenttäpelaajien osalta on alustavasti sovittu, että Riverin vanhimmat junioripelaajat pääsevät halutessaan mukaan Yllätyksen harjoituksiin ja otteluihin. Riveri puolestaan toivoo, että yhteistyö nähdään realistisena väylänä Yllätyksen junioreista yhä korkeammalle miesten sarjoihin.

 

Molempien edustusjoukkueiden edustajat olivat yhtä mieltä, että alueella jalkapallojoukkueiden on puhallettava yhteen hiileen tason nostamiseksi, ja että jokaiselle löytyisi se oman tasoinen pelipaikka. Seurat toivovat, että ne voivat laadukkaalla ydintoiminnalla ja tiiviillä yhteistyöllä kasvattaa pelaajia entistä korkeammalla pelaavien joukkueiden käyttöön. Alueen lippulaiva JIPPO sekä tätäkin korkeammalla pelaavat joukkueet ovat varmasti tavoitteena joillakin pelaajilla ja pitkäjänteisen yhteistyön toivotaan luovan tästä mainion alustan, jolta hypätä vielä pykälää korkeammalle.

 

Sopimuspalaverin jälkeen Riveri pelasi torstai-iltana vajaan tunnin mittaisen otteluharjoituksen AFC Keltikiä vastaan. Yllätyksestä Riverin mukana pelaamassa oli Pyry Piitulainen, joka näyttikin hienosti solahtavan myös Riverin miehistöön. Otteluharjoitus eteni pääosin Riverin komennossa ja lopulta lopputulos oli 6-0 (0-0). Riverin maaleista vastasivat ilahduttavsati nuorisokaartilaiset, kun Eelis Korhonen sekä Konsta Kokko tekivät kaksi maalia mieheen Iiro Porkan ja Saku Kuuren maalatessa kertaalleen.